20. toukokuuta 2013

Home sweet home

Mökkireissusta selvitty ehjin nahoin. Mukavaa oli, mutta kova ikävä Miniä. Onneksi lopetimme serkkuni kanssa juomisen jo hyvissä ajoin ja pääsimme aikaisin takaisin kotia kohti. Minillä oli mennyt kivasti äitini kanssa, joskin hieman kiukkuinen oli. En tiedä johtuuko tulevista hampaista vai mistä. Yötä vasten annoin kuitenkin särkylääkettä ja Mini heräsikin yöllä vain 2(!!) kertaa. Ensimmäisen kerran kolmen maissa, sitten lähempänä kuutta. Kuudesta seitsemään oli lähinnä torkkumista enää ja seitsemältä alkoikin täällä aamu. Yleensä mini herää aivan vähintään 3-4 kertaa syömään, joten tämä yö oli luksusta. Toivottavasti sama malli jatkuu jatkossakin, äiti kiittää.



Tänään olisi ohjelmassa minulla lääkäri polveni takia. Polveni on kiusannut minua jo ties kuinka pitkään, mutta en ole saanut aikaiseksi mennä lääkäriin. Tänään varasin kuitenkin ajan ja sain sen ihme kyllä samalle päivälle. Hirveää luottoa ei kyllä kyseistä lääkäriä kohtaan löydy, sillä hän oli myös minun ensimmäisessä lääkärineuvolassani raskausaikana ja Minin  4kk lääkärineuvolassa lääkärinä ja tuntuu olevan hieman "jaa.. En osaa sanoa"-tyyppiä.


Lääkärin jälkeen tarkoituksena olisi mennä serkkuni luokse grillailemaan parvekkeelle mökiltä jääneitä ruokia. Harmi vaan kun tuo sää ei näytä yhtään olevan samaa mieltä. Noo.. Voihan sitä vesisateessakin grillata parvekkeen suojissa. 


Postauksen kuvat on napattu perjantain kävelylenkiltä. Sain pikkusiskoni kameraa lainaan, joten kuvia tulee napsittua paljon. Pitikin mennä ostamaan hänelle tuo kamera, olisin voinut pitää itsellänikin.. Nim. Hieman kateellinen tosta kamerasta. Loppuun vielä pähee kuva Ministä hienojen lasiensa kanssa(ostettu verkkokauppa.babystyle.fi) "Mini is watching you!"


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä terveisesi! :) Ps. Muista, että blogini ei kerro elämästäni kaikkea, joten älä myöskään tuomitse minua sen perusteella.