A beautiful body haaste

Blogimaailmassa leviää uusi haaste. Hyvä sellainen. Minttu Mami Go Go-blogista laittoi alulle A beautiful body haasteen äideille. Haaste sai ideansa A Beautiful Body Projectista.

"Näin muutama viikko sitten kuvia A Beautiful Body Projectista. Projekti lähti käyntiin kun valokuvaaja Jade Beallsaatumalta näki ravintolassa ollessaan pöytien välistä pujahtavan naisen raskauasarpisen vatsan. Hän ymmärsi että muillakin, ihan tavallisilla ihmisillä voi olla raskauden runtelema vartalo ja lehdissä näkyvät kauneusihnateet eivät ole kovin realistisia. Hän itse oli kovin epävarma omasta raskauden jälkeisestä vartalostaan ja masentunutkin asiasta. Hän otti itsestään muutaman kuvan ja laittoi ne nettisivulleen. Pian niin monelta samassa tilanteessa olevalta naiselta oli tullut yheydenottoja kuvata myös heitä, että kuvista ja näiden naisten tarinoista ollaan nyt tekemässä kirja.

Beautiful Body Pjoject on mielestäni moneltakin kantilta katsottuna hyvin upea juttu. Kirjaan on kuvattu erilaisia naisia, jotka kaikki kertovat jonkun tarinan. Nämä kuvat ja tarinat ovat hyvin koskettavia. Ja kauniita. Niistä heijastuu se, että jos ihminen tuntee olonsa hyväksi näyttää hän myös ulospäin säteileveän kauniilta. Ja sillä asialla ei ole mitään tekemistä raskusarpien, kilojen tai roikkuvien rintojen kanssa. Nämä kuvat myös rikkovat hienosti photoshoppattuja kauneusihnteita."

Haasteen tarkoituksena on siis kuvata oma vartalo, jota raskaus on muuttanut. Ajattelin heti haasteen luettuani, että en pysty, en en en. Sitten aloin katsomaan muita haasteeseen vastanneita ja heidän kuviaan. Eikä niissä ollut mitään pahaa, jokainen oli kaunis omalla tavallaan. Kyllä minäkin pystyisin siihen.

Minulle tuli raskauskiloja n. 7, mutta painoa oli liikaa jo etukäteen. Muistoksi sain kasan arpia, vielä leveämmän lantion ja isot riippuvat rinnat. Itsetuntoni on ripaus entisestä ja toisinaan ajattelen, että onneksi ei ole miestä. Ei tarvitse näyttää kenellekään vartaloani saati antaa koskea siihen. Ennen pidin rinnoistani, nyt ne roikkuvat, ovat ihan erimalliset ja niin suuret, että entiset vaatteet ei istu mitenkään päin.

Silti se oli sen arvoista. Mitä sitten, vaikka kroppa muuttui radikaalisti? Sen ansiosta sain kuitenkin uskomattoman ihanan pojan. Siinä on syy kantaa arpiani ylpeänä.

Hulivili

Näyttää hieman siltä, että pienestä pojastani on kasvamassa varsinainen hulivili. Koko ajan saa olla kieltämässä ja ihmettelemässä, mitä hän seuraavaksi keksii. Tässä tämän hetken kuumimpia juttuja..

"Ihan varmana saan koskea tähän koneeseen, mun kone". Ministä on jostain syystä erittäin hauskaa räplätä tietokonetta, etenkin cd-aseman nappia. Sen kun saa välillä aukikin, huisin hauskaa siis.

"Täällä on johtoja jee! Jos oikein kurkotan niin varmasti yletän niihin". Johdot on myös erikivoja, niitä voi vetää ja niitä voi yrittää syödä. Ainakin jos Miniltä kysytään.

"Äiti on tyhmä ja antaa vain yhden naksun kerralla. Onneksi olen fiksu ja osaan levittää pussin lattialle, jotta saan syödä niitä niin paljon kuin maha vetää". Mini on kunnon naksuhiiri, söisi niitä ties kuinka monta. Edellinen kun loppuu alkaa kaamea parku, jotta saisi uutta tilalle. 

"Ei äiti huomaa, jos vähän karkaan parvekkeelle..." Minin reviiri on laajentunut koskemaan koko asuntoa. Ennen hän viihtyi mielellään vain olohuoneessa, mutta nyt pitäisi päästä muuallekin. Saanpahan minäkin liikuntaa, kun käyn juoksemassa pojan perässä.

"Wuhuu verho! Tää on niiin hauskaa!" Eilen Mini keksi verhon ihanuuden. Sitä voi kiskoa, sen voi vetää naaman eteen, pään päälle ja sitä voi vedellä edes takaisin. Kukkuu-leikkikin sai uuden ulottuvuuden, kun sitä leikkii verholla. Verho naaman eteen, äkkiä vetäisy pois naamalta ja naurunremakka päälle. 

En halua edes tietää, mitä tuo poikani keksii jatkossa. Kaikenlisäksi hänellä on joku ihme vaihe, että koko ajan tarvitsee viihdyttää erilaisilla tavoilla. 

Loppuun vielä tunnustus. Näin meillä pääsee käymään suihkussa:

Ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille :)

Yksinhuoltajuuden ilot ja surut

Ajattelin vähän kirjoitella yksinhuoltajuuden iloista ja suruista, kun niitä tulee jokseenkin pyöriteltyä paljon mielessä.

Koen, että minulla on helpompaa siinä mielessä, että ei tarvitse stressata miehen takia. Minun ei tarvitse odottaa mitään keneltäkään vaan kaikki on hoidettava itse tai ne jää hoitamatta. Ei tarvitse murehtia sitä herääkö mies yöllä vai ei vaan tiedän tasan tarkkaan, että se olen minä joka herää. Ei ole parisuhdekriisejä joita stressata.

Ei tarvitse tehdä kompromisseja kuinka kasvatan Minin vaan saan tehdä päätökset itse. Toivottavasti onnistun siinä hyvin. Toivon myös, että ilman isää kasvaneena Ministä tulee aivan erilainen kuin isästään. Toivottavasti Ministä tulee parempi mies, joka ei halua toimia samoin kuin isänsä.

Saan Minin täyden rakkauden. Tietysti saan myös kaiken kiukun, mutta jotenkin nautin siitä ajatuksesta, että "Mini on kokonaan minun". (Vaikka ei siis olekaan.) Meillä on tavallaan Minin kanssa oma kupla, jossa elämme ja siihen kuulumme vain me kaksi. En tajua, miten voin rakastaa poikaa päivä päivältä enemmän. Lisäksi Mini on aivan verratonta seuraa. Meillä on hulvattoman hauskaa monesti yhdessä, mikä tietysti kuulostaa oudolle, kun poika on vasta 7kk :D

Niin ja ne huonot puolet.. Suurin on varmaan tällä hetkellä yksinäisyys. Kaipaisin sitä toista jolle voi puhua Minin asioista, kehityksestä ja ongelmista. Tai ylipäänsä puhua päivästä ja kaikesta mahdollisesta. Toista jolle voi laittaa ruokaa saati jonka kanssa voisi käpertyä sohvalle, kun Mini nukahtaa.

En tule ikinä saamaan Minille täyssisaruksia. Vaikkakaan en usko, että tällä on juurikaan merkitystä, koska itsellänikin on "puolisisaruksia", jotka ovat aivan yhtä rakkaita kuin täyssisaruksetkin. Olisihan se silti mukavaa saada kunnon ydinperhe ja nähdä millaiselta Minin sisarus voisi näyttää.

Vaikka arkemme onkin helppoa, kun tiedän kaiken vastuun kuuluvan minulle, olisi silti mukava joskus saada nukkua pidempään. Yöllä olisi ihana saada pyytää toista heräämään Minin kanssa niin saisin itse joskus jatkaa unia. Yhden mahataudin sairastaneena Minin ollessa pieni voin sanoa, että sairastaessa olisi ihana saada toisesta apua. Ei ole mukava pidätellä oksennusta, kärsiä kamalista vatsakrampeista ja pitää vauvaa sylissä, kun muualla tulee kamala parku.

Suren jo valmiiksi sitä, kun Mini tajuaa, että hänellä on erilainen perhe kuin muilla. Kuinka selitän pienelle pojalle, että isä ei halunnut häntä vaan elää omaa elämäänsä?

Wide Awake

Hei vaan! Muutama päivä on ollut niin täynnä ohjelmaa, että ei ole oikein ehtinyt päivittelemään.

Minille on jo 6. hammas tulossa. Ien on jo rikki, mutta hammas ei ole vielä tullut juurikaan ulos asti. Nyt voisi jo hetkeksi rauhoittua tuo hampaiden tulo, jotta yötkin voisi hieman tasoittua. Yösyömiset on onneksi vähentyneet, nykyään Mini syö yöllä n. 2 kertaa, tuttia joutuu tosin useampaan kertaan laittamaan suuhun. Aamuisin Mini meinaa monesti nousta jo viideltä, mutta useimmiten nukahtaa vielä viereen kun saa ottaa hörppyjä tissistä. Aamu alkaa kuitenkin jo 6-7 välillä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Päästä jo pois, kello on 6!

Viime perjantaina sain hieman omaa aikaa ja pääsin pikkusiskoni kanssa katsomaan Itse Ilkimys 2:n, huisin hauska elokuva. Taidan olla henkiseltä iältäni hieman kakara, kun innostun vieläkin piirretyistä yms. Muutenkin oli ihanaa viettää aikaa pikkusiskon kanssa, jota näkee harmittavan harvoin. Tai vaikka näkisi niin 15-vuotiaalle tyypilliseen tapaan hän on koko ajan kiinni puhelimessa :D 

Sunnuntaina kävimmekin Minin ja pikkusiskoni kanssa kaupungilla kansainvälisillä markkinoilla. Kaikenlaista kojua oli ja sorruimmekin ostamaan kanapaellaa(nam!), lanttukukkoa, saksalaista salamia ja taivaallisen hyvää italialaista mansikkasuklaata. Ainoa pettymys oli tuo lanttukukko, vaikka oli kuulemma palkittu yritys kukkojen suhteen. En muista minkä merkin kukkoja olen aiemmin ostanut, mutta mielestäni ovat olleet huomattavasti parempia.

Eilen olikin tiedossa sitten reissu Korkeasaareen muiden joulumasujen kanssa. Muuten reissu meni kivasti, mutta ampiaisia oli aivan liikaa. Muu seurue saikin nauraa minulle kun sain "pieniä" sätkyjä ja olin lähellä itkemistä pelkoni kanssa.. Automatkat olivat myös välillä mielenkiintoisia, kun takapenkillä 2 vauvaa, jotka yllyttivät toisiaan itkemään, vaan siitäkin selvittiin joten kuten. Kotona oltiin vasta kahdeksalta, joten olimme Minin kanssa molemmat aivan puhki päivästä. Onneksi yö meni melko hyvin, mitä nyt meinasi taas herätä jo viideltä. Luojan kiitos tissitainnutus toimii ja sain vielä vähän armonaikaa nukkua.

Mini ottaa rennosti. Pirun sää, kun aurinko oli kuuma, mutta tuuli viileä ja kova!

Jopa karhu osasi ottaa rennosti

Tänäänkin oli ohjelmaa. Aamusta menimme siskoni luokse juoruilemaan ja samalla leivoin siellä suolaisia muffinseja iltapäivää varten. Ihanaa, että on niin läheinen sisko jonka luokse voi mennä tuosta vaan, ottaa omat leivontatarvikkeet mukaan ja touhuilla. Tarkoitan siis sitä, että ei ole varsinaista kyläilyfiilistä vaan voi vaan olla ja samalla saa seuraa. Päivät kotona tuntuvat melko yksinäisiltä toisinaan, kun ei todellakaan ole ketään kenelle jutella kasvotusten. Yksinhuoltajuuden huonoja puolia, jatkuva yksinäisyys.

Mutta niin. Muffinseja leivoin tosiaan ihan tarkoitusta varten, meillä oli treffit muutaman muun äidin + lapsen kanssa. Kävimme Minin kanssa muutamia kertoja sellaisella perhetuvalla vauvaryhmässä, joka on nyt kesän ajan tauolla. Viimeisellä kerralla kerättiin hieman yhteystietoja, jotta voidaan treffailla myös muutoinkin. Ihan mukavaa saada päiviin näinkin jotain sisältöä ja uusia ihmisiä. 

Ai niin! Voitimme Minin kanssa Hipsulan arvonnasta kuolalapun. Onko vähän hieno?! Minikin hyväksyy :) Kiitos siis kovasti Nipsulle! Ps. Yritäpä ottaa kuva, kun koko ajan vispasi joko kädet tai jalat... :D

Päivän opetus

Tykkään olla esimerkkinä muille ja nyt siihen avautui taas uusi tilaisuus. Älkää siis tehkö niin kuin minä ja jättäkö päiväruokaa lattialle. Älkääkä ainakaan sen jälkeen kääntäkö selkäänne lapsellenne ja syvenny tietokoneen pariin. Siitä seuraa suunnilleen tämänlainen näky:

Minillä tuli vähän nälkä, päätti olla omatoiminen.

Mökki = rakkautta

Piti jo alkuviikosta kirjoittaa mökkeilystä, mutta jotenkin en muka ehtinyt. Laiskuus on vallannut mieleni siis.

Lähdimme tosiaan Minin kanssa lyhyellä aikavaroituksella mökkeilemään Korpilahdelle, Keski-Suomeen. Siellä on isotätini mökki, joka onkin lähellä sydäntäni. Jos pitäisi valita yksi paikka, missä sielu lepää parhaiten ja ajatukset kaikkoavat kaikesta se olisi juurikin tuo mökki. Luultavasti tämän kesän jälkeen se menee myyntiin, koska toinen isotätini kuoli viime vuonna, ja jäljelle jäänyt isotätini ei jaksa/pysty yksin autottomana sitä ylläpitämään. Ei varmasti ole itku kaukana, kun mökki aikanaan vaihtaa omistajaa.

Kai näillä pärjää yksi aikuinen ja yksi vauva viikonlopun? :D

Mökki <3

Matka sinne meni Minin kanssa yllättävän hyvin, huuto alkoi kun olimme jo melkein perillä. Laitoin ajomatkalle kostean harson hieman viilentämään poikaa, mutta hiestä märkä(varmaan osittain huudon takiakin) hän oli perille päästyämme.

Mini nautti mökillä, kun sai niin monen ihmisen huomiota. Paikalla oli siis isotätini, tätini miehensä kanssa ja kaksi serkkuani + nuoremman serkun kaveri. Onneksi siellä on kaksi rakennusta, joten mahduimme kaikki jopa nukkumaan. Ilmeisesti ulkoilma teki Minille hyvää, sillä siellä ollessamme hän söi lähes kaiken mitä tarjottiin ja pissasikin taas normaalisti (lähiaikoina Minin pissaaminen on ollut huonoa ja olen stressannut, että riittääkö maitoni). Siellä ei myöskään ollut läheskään näin hiostavaa mitä tässä asunnossani.

Aittarakennus

Minäkin nautin siitä, kun Minillä oli monta käsiparia pitelemässä. Se tarkoitti sitä, että sain onkia, käydä soutelemassa, kalastaa ja saunoa. Sai itsekin siis sitä kaivattua pientä hengähdystä.

Mökillä ei ole ollenkaan puhdasta juoksevaa vettä, joten puhdistelin suosista lapuilla poikaa. Hyvin meni niilläkin pari päivää, saunassa olisi toki järvivettä voinut kuumentaa, mutta en jaksanut alkaa läträämään kahden päivän takia. Stressasin tätä etukäteen hirveästi, mutta kaikki meni hirveän kivuttomasti. Naapurin puolelta sai kuitenkin kaivovettä/jääkaapissa oli lähdevettä ruokia ja tiskauksia varten.

Mini sai taas uusia maku/koostumuselämyksiäkin. Tuoretta mustikkaa suoraan pensaasta. N. puolikkaan mustikan hän haukkasi kerralla ja yllättävän hienosti pureksikin sen. Välillä ilme kipristyi, mutta silti oli saatava lisää. Laitoinkin jo äidilleni tilausta, että saa luvan poimia meille mustikoita. Itse kun en metsässä käy ötököiden takia.

Perus olemus mökillä=hiukset kampaamatta ja ei meikkiä. Anteeksi katsojille!

Jos tätä maisemaa katsellessa ei rentoudu, niin ei sitten millään

Viikonloppumme menikin siis mukavasti rentoutuen ja nyt jaksetaan taas molemmat. Tosin tietysti kotiin paluun jälkeen ilmeisesti toinen yläkulmahammas on tulossa läpi, sillä heti sunnuntai-maanantai yö oli huutoa ja herätys klo 4 aamulla. Toivottavasti tulisi pian läpi asti, niin palaisi taas normaaliksi.

Mökille mars!

Me suuntaamme tänään Minin kanssa hieman lyhyellä varoitusajalla mökille Keski-Suomeen. Toivottavasti säät suosivat ja ötökät ei pistä! Saas nähdä miten pärjäämme ilman juoksevaa vettä(ellei saunaan tulevaa järvivettä lasketa.. :D). Itse pärjään hyvin, mutta hieman Minin kanssa jännittää. Joka tapauksessa hyvää viikonloppua kaikille! :)

Kuulumiset kuvien muodossa

Muutama päivä on pitänyt melko kiirettä, joten en ole ehtinyt kirjoittelemaan. Nyt ei päänsäryn takia kulje ajatus, joten laittelen tekemisiämme kuvien kautta :)

Käytiin pikkusiskoni  kanssa Ikeassa ostoksilla. Mini olisi mieluummin ollut minun tarjoittimellani kuin syönyt omia eväitään. Itse söin ensimmäistä kertaa Ikean lihapullia, ihan hyviä mutta luulin paremmiksi.

Nautittiin lämmöstä hellevaatteissa. Niin ja laitoin Minin vartioimaan elämäneliksiiriäni, tuosta kun pääsisi eroon niin hyvä olisi!

Mini sai kalaa ensimmäistä kertaa. Soseessa seitiä, perunaa, porkkanaa, maissia, sipulia, valkosipulia ja tilliä. Noita muffinsivuokia lähdinkin Ikeasta ostamaan, käteviä vauvan soseiden pakastamiseen!

Ministä ehkä maailman hauskinta on näytellä kieltä milloin kenellekin. Tällä kertaa kieltä näytettiin mummin sylissä äidille.

Harjoiteltiin myös uusia tekniikoida tutin syömiseen. Menee se noinkin ilmeisesti ;)

Minäkin sain hieman omaa aikaa ja lähdin keräämään mansikoita. Saaliiksi sain melkein 5kg ja tietenkin osa tuli syötyä jo suoraan puskasta. Nam nam!

Eilen juhlimme pikkusiskoni konfirmaatiota. Missä välissä pikkusiskostani on tullut niin iso, kysympä vaan?? Lihavoileipäkakun teki Minin kummitäti/ihana ystäväni, äitini ystävä teki kalakakun ja minä mansikkakakun, mustikkapiirakan ja nakkikääröt(okei, tässä auttoi Minin kummitäti). Lihapasteijat ja tuulihatut suoraan pakastealtaasta.

Juhlien jälkeen Mini päätti tutustua mielenkiintoiseen lasioveen. Yritti pienoinen mm. syödä sitä, hölmö lapsoseni.

Meillä on myös leikitty sylivauvaa.. Tyhmä äiti ei suostu uskomaan, että Mini on jo iso poika.

Kamerallekin on muistettu poseerata..

Mini alias hylkeenpoikanen. Tämä on hänen asentonsa, kun pitää päästä nyt heti syliin. Tuota yleensä säestää vielä kunnon kitinä, että varmasti huomataan. Syliin halutessaan Mini kummasti unohtaa liikkumisen taidon, hänet täytyy hakea juuri sieltä missä sattuu olemaan! :D

Niin ja ennen kaikkea on pidetty hauskaa! Mini on kerrassaan mahtava tapaus, rakastaa hassuttelua. <3

Kuten kuvista näkyy niin aika tasaisen normaalia menoa täällä. Imetyksen lopettamista harkitsen, sillä tänäänkin nukkumaan mennessä Mini vain puri jatkuvasti. 5 terävää hammasta sattuu jo kumman paljon ja Mini vaan nauraa kun kieltää. Laitoinkin Minin siis sänkyyn ilman tissillä tainnutusta ja yllättävän nopeasti se sinne nukahti. Itselleni laitoin penkin viereen ja tassuttelin jos alkoi huutamaan. Muuten istuin vieressä(ja pelasin kännykällä :D), lopulta poika nukahtikin ihan itsekseen. Kunhan tästä ei tule sitten tapa, että joudun istumaan huoneessa kunnes poika nukahtaa.. :)