Koen, että minulla on helpompaa siinä mielessä, että ei tarvitse stressata miehen takia. Minun ei tarvitse odottaa mitään keneltäkään vaan kaikki on hoidettava itse tai ne jää hoitamatta. Ei tarvitse murehtia sitä herääkö mies yöllä vai ei vaan tiedän tasan tarkkaan, että se olen minä joka herää. Ei ole parisuhdekriisejä joita stressata.
Ei tarvitse tehdä kompromisseja kuinka kasvatan Minin vaan saan tehdä päätökset itse. Toivottavasti onnistun siinä hyvin. Toivon myös, että ilman isää kasvaneena Ministä tulee aivan erilainen kuin isästään. Toivottavasti Ministä tulee parempi mies, joka ei halua toimia samoin kuin isänsä.
Saan Minin täyden rakkauden. Tietysti saan myös kaiken kiukun, mutta jotenkin nautin siitä ajatuksesta, että "Mini on kokonaan minun". (Vaikka ei siis olekaan.) Meillä on tavallaan Minin kanssa oma kupla, jossa elämme ja siihen kuulumme vain me kaksi. En tajua, miten voin rakastaa poikaa päivä päivältä enemmän. Lisäksi Mini on aivan verratonta seuraa. Meillä on hulvattoman hauskaa monesti yhdessä, mikä tietysti kuulostaa oudolle, kun poika on vasta 7kk :D
Niin ja ne huonot puolet.. Suurin on varmaan tällä hetkellä yksinäisyys. Kaipaisin sitä toista jolle voi puhua Minin asioista, kehityksestä ja ongelmista. Tai ylipäänsä puhua päivästä ja kaikesta mahdollisesta. Toista jolle voi laittaa ruokaa saati jonka kanssa voisi käpertyä sohvalle, kun Mini nukahtaa.
En tule ikinä saamaan Minille täyssisaruksia. Vaikkakaan en usko, että tällä on juurikaan merkitystä, koska itsellänikin on "puolisisaruksia", jotka ovat aivan yhtä rakkaita kuin täyssisaruksetkin. Olisihan se silti mukavaa saada kunnon ydinperhe ja nähdä millaiselta Minin sisarus voisi näyttää.
Vaikka arkemme onkin helppoa, kun tiedän kaiken vastuun kuuluvan minulle, olisi silti mukava joskus saada nukkua pidempään. Yöllä olisi ihana saada pyytää toista heräämään Minin kanssa niin saisin itse joskus jatkaa unia. Yhden mahataudin sairastaneena Minin ollessa pieni voin sanoa, että sairastaessa olisi ihana saada toisesta apua. Ei ole mukava pidätellä oksennusta, kärsiä kamalista vatsakrampeista ja pitää vauvaa sylissä, kun muualla tulee kamala parku.
Suren jo valmiiksi sitä, kun Mini tajuaa, että hänellä on erilainen perhe kuin muilla. Kuinka selitän pienelle pojalle, että isä ei halunnut häntä vaan elää omaa elämäänsä?
Kirjotin sulle joskus omasta tilanteestani. Eli siis suunniteltu raskaus mutta poikaystävä lähti jo 8:lla raskausviikolla (olin silloin 18) .Juurikin tämä syy että halusi elää omaa elämäänsä, mikä sinänsä hieman kummallista kun seuraaville tyttöystävilleen oli ehdotellut lastentekoa,.. Kiero ja manipuloiva mies kyseessä. Kuitenkin näki lapsen, ensimmäisen kerran vasta kun laps 6kk. Annoin mahdollisuuden kaikesta huolimatta sen takia että kukaan ei pääse sanomaan etten antanut mahdollisuutta kun hän halusi perheen takaisin.. kuukaus ja hän läks taas kuvioista. Nyt tyttö 10kk ja haluaa oikeuksia! Sen jälkeen mitä tapahtui ja mitä teki taas toisella kertaa kun mahdollisuuden annoin, ni en vaan pysty hyväksymään häntä lapseni elämään. Sanotaan että on lapsen etu jos isäkin elämässä. Mä käännän tän asian toistepäi. Aina syyllistetään äitejä (minuakin) siitä että vieraannuttaa lapsen isästään. Entäs jos minä olisin ollut se joka jätti lapsen. Olisin synnyttänyt ja sanonutkin etten haluakkaan lasta niin kuin hän teki, ja lähtenyt . Voisin vaikka vannoa että hän ei olisi halunnut minua takas kuvioihin, ei kukaan mies varmasti. jännä kuinka äidit on sen kaiken pahan alku muiden mielestä.
VastaaPoistaItse rakastan yksinhuoltajana olemista, vaikkakin lapsen isä tosiaan nyt hakee tapaamisoikeutta (saa hakea käräjäoikeudelta päätöstä). Itsellä kans eniten harmittanut juuri se ettei ketään kenen kanssa jakaa tämä kaikki, mutta parempi näin.
Tsemppiä, me pärjätään ihan varmasti!!
Miehet kyllä pääsee luistamaan liian helposti kaikesta. Hienoa, että annoit kerran yrittää ja mun mielestä se on todellakin tarpeeks. Miksi hän ansaitsee oikeuksia jos ei kerta aio myöskään välittää velvollisuuksista? Ja olen samaa mieltä kanssasi siitä, että äitejä syyllistetään hirveän herkästi, vaikka toinen osapuoli ei todellakaan ole syytön. Tsemppiä sinnekin!! :)
PoistaJeee olin odottellukki tämmöstä postausta sulta. Ja vaikka en yh olekaan niin kyllä munki päivät on yksinäisiä ku mies on töissä 7-15:30. Oon niin överisosiaalinen ihminen, että ootan millon naapurit kyllästyy ku jututan niitä päivät terassilla.. :D Luulen, että mulle juuri se olis yksinhuoltajuudessa hankalinta, ettei oo ketään kelle jatkuvasti lätistä. Toivottavasti niistä mammoista on sulle seuraa, ja perheestä kans, pahimpaan yksinäisyyteen helpottamaan. :) Hattua nostan kyllä tuosta asenteesta, miten oot kääntäny tuon tilanteen voitoksi!
VastaaPoistaKauan on pitänytkin tää tehdä, mutta ei oo mukamas ehtiynyt/saanut aikaiseksi :D Aivan varmasti voi olla yksinäinen jo tuona aikana, varsinkin jos on sosiaalinen ihminen :) Mulle on tullut tavaksi vääntää tikusta asiaa ja soitella äidille usein :D Onneksi tosiaan on tuo mammaryhmä ja siskon luona tulee kans usein poikettua niin helpottaa vähän yksinäisyyteen :) Ja eipä tässä tilanteessa surkuttelukaan auttaisi joten parempi vaan keksiä hyviä puolia ja nauttia :)
Poista