23. kesäkuuta 2014

Mitä meille kuuluu

Edellisestä postauksesta on taas ikuisuus.

Tässä välissä on tapahtunut seuraavaa:

  • Muutimme Onnin kanssa pienempään, mutta saunalliseen(!) asuntoon. Elämäni ensimmäistä kertaa olin jopa oikeasti pakannut kaiken kun muutto alkoi.
  • Onnista paljastuikin saunamestari. Huutaa innoissaan "isää"(lisää) kun heitän vettä kiukaalle.
  • Päätin alkaa käyttää pojan oikeaa nimeä blogissa. Meinaan koko ajan kirjoittaa nimellä ja etunimi nyt on muutenkin niin yleinen, että tuskin vaikuttaa mitenkään :D
  • On leivottu kakkuja. Miehelle leivoin syntymäpäivän kunniaksi mansikkakakun ja siskontytön syntymäpäiville tein 2 kakkua.
  • Onni oppii lähes joka päivä uusia sanoja. Tällä hetkellä sanavarastoon kuuluvat äiti, Onni, tissi(issi), kissa(issa), bussi, hissi, kato!, kirja(kiija), harja(aaja), ruokaa(kaakaa), maito(aito), heihei, moi, nukkuun(ukkuu), kukkuu, poppa, kukka, pastilli(pasti), napa(papa), pippeli(pippi), jalkaan(kakaan), pöö, jee yms. Suurinosa sanoista siis hieman muokkaantuneita taaperon suuhun, mutta eikös se ole pääasia että äiti ymmärtää? Heh :)
  • Kävimme Jyväskylässä tervehtimässä isotätiäni. Pieni yksiö täynnä arvokkaita tavaroita ja pitsiliinoja, ei ole kovin kiva innokkaan taaperon kanssa. Sanonpa vaan.
  • Kuun vaihteessa olimme porukalla pikkusiskoni kevätjuhlassa. Käsittämätöntä, että sisarussarjan pieninkin pääsi jo yläasteelta. Onni tosin juoksenteli enemmän koulun käytävillä vaihdellen minun ja mummunsa kanssa.
  • Onni kävi 1,5v neuvolassa. Tästä kirjoitan erikseen postauksen kun käymme kontrollissa keskiviikkona.
  • Onni pääsi ensimmäistä kertaa kahlaamaan järveen ja olikin tästä heti innoissaan. Halusi väkisin niin syvälle, että kasteli shortsinsakin. Pitäisikin siis mennä ostamaan uimapuku.
Tau Nalle koristamassa siskontytön kakkua. Välissä kinuskikissan mansikkatäyte, nam!

Pääasiassa aika on mennyt siis ihan normaalissa arjessa, mutta jotenkaan sitä ei ole vaan saanut itseään istahtamaan blogin ääreen. Uusi asunto on ihana. Uudempi, siistimpi ja kodikkaampi. Hississä ei haise vanha viina. Niin ja vielä kerran, meillä on sauna! Aiemmassa asunnossa oli vain yleinen sauna ja siellä peruinkin saunavuoroni Onnin syntymän jälkeen. Tuntui liian hankalalle mennä alas asti saunomaan ja saunavuorokin oli vasta yhdeksältä.



Tässä välissä olen käynyt myös lastenvalvojalla myös itse allekirjoittamassa tunnustuksen. Minin isä ei edelleenkään suostunut allekirjoittamaan elatussopimusta, vaikka yritin viesteillä saada suostumaan. Ei vaikka on kuulemma työtön, eli saisi hyvinkin pienen sopimuksen. Asia on siis hoidettu eteenpäin oikeusaputoimiston kautta, nähtäväksi jää tuleeko "isä" vieläkään järkiinsää, vai meneekö asia oikeasti oikeuteen.

Innokas saunoja :)
 Eipä taas tällä kertaa tämän kummempia, kunhan ajattelin hieman päivitellä kuulumisiamme :)