Kesäpäivä Kiviniityssä

Käytiin eilen miehen (tarvis vissiin keksiä lempinimi) ja Minin kanssa Kiviniityn kotieläinpihalla. En jotenkin tajunnut, että Mini on oikeasti jo niin iso, että tajuaa ympärillä olevista eläimistä kunnolla jotain. Mini oli aivan innoissaan paikasta ja onneksi sääkin suosi! Vielä hieman pitää totutella tähän kesäiseen säähän, meinaan koko ajan automaattisesti pukea enemmän päälle ulos lähtiessä. Tänäänkin nappasin varuiksi lenkille softshell-takin ja heti pihallahan sen sai pois heittää.

Kotieläinpihalla puput ja linnut osoittautuivat kaikkein kivoimmiksi. Pupujen luona varsinkin Mini olisi viihtynyt ties kuinka pitkään. Vielä pupujen kohdalla Mini ei kuitenkaan uskaltanut antaa niille voikukanlehtiä syötäväksi. Kanojen ja kukkojen kohdalla olikin jo eri meininki, ja Mini yrittikin tunkea koko kätensä kyynärvartta myöten häkkiin.. Tarjotakseen kukolle herkullista kiveä välipalaksi. Monta kertaa sain olla komentamassa, kukkokin oli jo tulossa tekemään nokallaan tuttavuutta. Jakkihärkä ja vuohet olivat aluksi pelottavia, mutta nopeasti Mini alkoi niistäkin pitämään enemmän. Äidin suosikkeja olivat tietysti vuohet ja etenkin pienet kilit. Sisätiloissa oli 3 pientä kiliä, jotka olivat äärimmäisen huomionkipeitä. Jonain päivänä haluan kyllä itsellenikin vuohen, sitten siis kun joskus hamassa tulevaisuudessa toivottavasti asun omakotitalossa.

Mini viihtyi hiekkalaatikolla mainiosti, jotenkin paremmin kuin omallamme. Johtuisiko kenties siitä, että Kiviniityssä oli huomattavasti enemmän valinnanvaraa lelujen suhteen. Ainoa huono puoli paikassa oli vauvakeinun ja pienemmän liukumäen puuttuminen. Mini olisi kovasti halunnut mennä keinumaan, mutta ei uskaltanut kuitenkaan tulla kanssani sellaiseen isompaan verkkokeinuun. Liukumäki olisi myös ollut kamalan kiva, mutta ylhäällä alkoikin pelottaa, kun ei mahtunut edes kunnolla kääntymään mahalleen, että olisi päässyt jalat edellä alas. 

 Täytyy kyllä kesän aikana poiketa Kiviniittyyn uudelleen ja kunnon eväiden kanssa. Paikalla oli pari grillauspaikkaa ja voi mikä nälkä tulikaan, kun haistoi makkaran tuoksun muiden eväistä! :D

Kotiin palattuamme mies jatkoi omiin menoihinsa ja me Minin kanssa pidimme pientä huilausta. Pian lähdimmekin kuitenkin jo uudelleen pihalle nauttimaan ihanasta säästä ja ensimmäistä kertaa kävelimme lähikauppaan. Mini piti hienosti lähes koko ajan kädestä kiinni, pari kertaa sai hakea väärältä suunnalta pois. Kaupassa jonossa olikin sitten hieman hankalampaa, kun herra olisi jo halunnut jatkaa matkaa pois kaupasta.. Kesäpäivän kunniaksi Mini sai elämänsä toisen jäätelön. Tosin eipä hän jaksanut niistä syödä kuin n. 1/4 tuosta päälliosasta. Hyvä, että edes toisella meistä pysyy kohtuus herkuissa :D

Addicted to you

Mietin, että en kirjoita blogiini ollenkaan aiheesta. Että pidän sen kokonaan blogin ulkopuolella. Muutin kuitenkin mieleni, nyt tuntuu sopivalta kirjoittaa asiasta.

Olen tavannut jonkun. Tapasimme ensimmäisen kerran tammikuun lopussa ja loppua ei ainakaan toistaiseksi näy. Pienen tauon pidimme pari kuukautta sitten, kun mies alkoi epäilemään tuntemuksiaan. Tuli kuitenkin pian järkiinsä ;) Menemme jossain tapailun ja seurustelun kamalassa välimaastossa, mitä se ikinä tarkoittaakaan.

Olemme edenneet rauhallisesti. Mini tietysti hieman rajoittaa tapaamisiamme, sillä en kovin helposti raaskisi hankkia hänelle hoitajaa. Lähinnä olemmekin siis nähneet iltaisin Minin mentyä nukkumaan. Alussa Mini hieman vierasti miestä aamuisin, mutta nykyään on jo tottunut hyvin ja kaipaa tältä huomiota. Tein hetki sitten miehelle selväksi, että nyt ollaan tienhaarassa. Joko jatketaan eri suuntiin tai sitten alamme tapailemaan enemmän niin, että Minikin on menossa mukana. Siitä seurasikin sitten viime viikonloppuna reissu Tuuriin ostoksille. Miehellä ei ole erityisemmin aiempaa kokemusta lapsista, mutta hän käyttäytyy hienosti Minin seurassa. Ihanaa seurata esim. sitä kuinka hän kädellään suojelee, että Mini ei tipu sohvalta. Pieniä asioita, jotka merkitsevät minulle kuitenkin erittäin paljon.

En ole aikoihin tuntenut suurempaa kiinnostusta ketään kohtaan ja tämä onkin osaksi hieman pelottavaa. On pelottavaa huomata olevansa rakastumassa ja niin, että siitä ei vielä uskalla puhua. Olen yrittänyt selvittää, että missä menemme miehen kanssa, mutta hän on yllättäen hieman vaikeaselkoinen. Vastaukset ovat ympäripyöreitä ja ne saa kaivaa hänestä esiin. Käytös kuitenkin kertoo, että myös hänellä on tunteita paljon pelissä. Nyt koitankin edetä sen enempää stressaamatta ja katsoa rauhassa, että mihin tämä vie. Toivottavasti pitkälle.

Yksinhuoltajana tapailu on yllättävän vaikeaa. Jotenkin sitä miettii asioita ihan eri lailla kuin ennen. Pitää miettiä, että onko tuo mies hyvä lapselleni. Miesmakuni onkin muuttunut Minin saamisen jälkeen, mikä on vain hyvä juttu. Nyt kaipaan tasaista ja  vakaata suhdetta kun ennen olin jatkuvasti suhteiden vuoristoradassa. "En etsi lapselleni isää" fraasi on tuttu, mutta jokseenkin tyhmä. Koska faktahan on se, että pidemmän päälle suhde ei tule toimimaan mikäli mies ei rakasta myös lastani. Lapsi on kuitenkin niin iso osa tätä diiliä, että se tulee olemaan myös osa tulevan miehen elämää.

Lisäksi lapsivapaita ei saa kovin herkästi, joten joutuu miettimään treffit pitkälti etukäteen. Nyt kun olemme miehen kanssa siinä pisteessä, että pitäisi kolmestaan tehdä asioita niin olen ihan pihalla, että mitä lapsen kanssa voi touhuta? Siis niin, että siinä on mieskin mukana ja mielellään tuntisi olonsa mukavaksi.

Vaan eipä aiheesta tällä kertaa enempää :)

Kiitollinen

Nyt on Minin isä käynyt allekirjoittamaan isyydentunnustuksen, eihän se vienytkään kuin yli vuoden. Elatussopimusta ei suostunut allekirjoittamaan kuitenkaan, koska olemme kuulemma sopineet asiasta keskenämme. Olisi kiva itsekin tietää, että milloin tämä sopimus on tehty? Kenties ainoassa puhelussa Minin syntymän jälkeen, n. vuosi sitten? Vai joskus raskausaikana huomaamattani? Se on totta, että alkuraskaudessa puhuin että en halua häntä mihinkään velvoittaa yms., mutta niistä ajoista olen huomattavasti fiksuuntunut ja alkanut ajattelemaan Minin kannalta. No, olisihan tämä sujunutkin liian helposti jos hän olisi allekirjoittanut kaiken tarvittavan.

Ihanaa kuitenkin, kun asia on nyt virallista. Mukavampaa olla Minin tätiin ja mummiinkin isän puolelta yhteyksissä, kun on mustaa valkoisella. Nyt Minin täti voi myös kertoa lapsillensa (tai toiselle onkin jo kertonut), että heillä on uusi serkku. En voi sanoin kuvailla, kuinka ihanaa on kun he ovat ottaneet Minin osaksi sukuansa vaikka isää ei kiinnosta pätkän vertaa. Toivottavasti myös Minin siskopuoli saa joskus tutustua pikkuveljeensä. Se tosin jää nähtäväksi.

Ensi viikko tuleekin olemaan jännittävä. Lähden torstaina ystäväni kanssa Tukholman risteilylle, ja Mini onkin äitini luona kaksi yötä. Ensimmäinen kerta kun olen niin pitkään erossa Ministä, aiemmin olen ollut vain n. vrk korkeintaan poissa. Minin pärjäämistä en juurikaan epäile, kuten olen varmasti ennenkin sanonut niin Mini on aivan hulluna mummiinsa. Kerrankin kun hain Minin hoidosta niin toki hän heti tuli syliini, mutta n. minuutin päästä halusi jo takaisin mumminsa syliin. Toisinaan olenkin ajatellut, että ei kai Mini pidä äitiäni tärkeämpänä kuin minua, mutta tuskinpa sentään. Isompi kysymys risteilyn suhteen onkin, että kuinka ihmeessä minä pärjään erossa Ministä niin kauan?! Meinaan jo nyt alkaa vollottamaan, kun ajattelen että en saa heti perjantai-aamupäivästä Miniä syliini takaisin. Toisaalta taas tälläinen pidempi hetki omaa aikaa on enemmän kuin tarpeen. Ensi viikolla pääsen myös elokuviin toisen ystäväni kanssa. Harvinaista herkkua saada niin paljon omaa aikaa yhdelle viikolle.

Mutta nyt aion valloittaa sohvan siksi aikaa kun Mini nukkuu päiväuniansa. Ihanaa Vappua kaikille :)

ps. Nyyh en voi laittaa kuvia sillä oma puhelimeni on huollossa ja lainapuhelimeen en ole jaksanut/halunnut asentaa dropboxia millä saisin kuvat kätevästi koneelle. Usb-johto on päättänyt mennä piiloon minulta :D