Addicted to you

Mietin, että en kirjoita blogiini ollenkaan aiheesta. Että pidän sen kokonaan blogin ulkopuolella. Muutin kuitenkin mieleni, nyt tuntuu sopivalta kirjoittaa asiasta.

Olen tavannut jonkun. Tapasimme ensimmäisen kerran tammikuun lopussa ja loppua ei ainakaan toistaiseksi näy. Pienen tauon pidimme pari kuukautta sitten, kun mies alkoi epäilemään tuntemuksiaan. Tuli kuitenkin pian järkiinsä ;) Menemme jossain tapailun ja seurustelun kamalassa välimaastossa, mitä se ikinä tarkoittaakaan.

Olemme edenneet rauhallisesti. Mini tietysti hieman rajoittaa tapaamisiamme, sillä en kovin helposti raaskisi hankkia hänelle hoitajaa. Lähinnä olemmekin siis nähneet iltaisin Minin mentyä nukkumaan. Alussa Mini hieman vierasti miestä aamuisin, mutta nykyään on jo tottunut hyvin ja kaipaa tältä huomiota. Tein hetki sitten miehelle selväksi, että nyt ollaan tienhaarassa. Joko jatketaan eri suuntiin tai sitten alamme tapailemaan enemmän niin, että Minikin on menossa mukana. Siitä seurasikin sitten viime viikonloppuna reissu Tuuriin ostoksille. Miehellä ei ole erityisemmin aiempaa kokemusta lapsista, mutta hän käyttäytyy hienosti Minin seurassa. Ihanaa seurata esim. sitä kuinka hän kädellään suojelee, että Mini ei tipu sohvalta. Pieniä asioita, jotka merkitsevät minulle kuitenkin erittäin paljon.

En ole aikoihin tuntenut suurempaa kiinnostusta ketään kohtaan ja tämä onkin osaksi hieman pelottavaa. On pelottavaa huomata olevansa rakastumassa ja niin, että siitä ei vielä uskalla puhua. Olen yrittänyt selvittää, että missä menemme miehen kanssa, mutta hän on yllättäen hieman vaikeaselkoinen. Vastaukset ovat ympäripyöreitä ja ne saa kaivaa hänestä esiin. Käytös kuitenkin kertoo, että myös hänellä on tunteita paljon pelissä. Nyt koitankin edetä sen enempää stressaamatta ja katsoa rauhassa, että mihin tämä vie. Toivottavasti pitkälle.

Yksinhuoltajana tapailu on yllättävän vaikeaa. Jotenkin sitä miettii asioita ihan eri lailla kuin ennen. Pitää miettiä, että onko tuo mies hyvä lapselleni. Miesmakuni onkin muuttunut Minin saamisen jälkeen, mikä on vain hyvä juttu. Nyt kaipaan tasaista ja  vakaata suhdetta kun ennen olin jatkuvasti suhteiden vuoristoradassa. "En etsi lapselleni isää" fraasi on tuttu, mutta jokseenkin tyhmä. Koska faktahan on se, että pidemmän päälle suhde ei tule toimimaan mikäli mies ei rakasta myös lastani. Lapsi on kuitenkin niin iso osa tätä diiliä, että se tulee olemaan myös osa tulevan miehen elämää.

Lisäksi lapsivapaita ei saa kovin herkästi, joten joutuu miettimään treffit pitkälti etukäteen. Nyt kun olemme miehen kanssa siinä pisteessä, että pitäisi kolmestaan tehdä asioita niin olen ihan pihalla, että mitä lapsen kanssa voi touhuta? Siis niin, että siinä on mieskin mukana ja mielellään tuntisi olonsa mukavaksi.

Vaan eipä aiheesta tällä kertaa enempää :)