Pulled pork

Saan aina välillä kamalia mielitekoja, jotka eivät lähde pois ennen kuin olen syönyt sitä. Tämä mieliteko on kypsynyt jo hieman kauemmin, mutta viikonloppuna se tuli siihen vaiheeseen, että nyt on saatava tätä. Jaa mitä? No pulled porkia, nami! Kamalan googlettelun ja reseptien etsimisen jälkeen päädyin tekemään ylikypsää possua tämän reseptin mukaan, suolaa ja hunajaa blogista. Itse käytin luullista lapaa, tulee kuulemma hieman extramakua.

Noudatin reseptiä muuten tunnollisesti, mutta koska rakastan Lidlin kuivamarinadeja niin lisäsin mausteseokseen vielä pussillisen smoky bbq:ta. En katunut. Lisäksi barbaque-kastikkeen punaviinietikan korvasin omenaviinietikalla, koska olin kaupasta unohtanut edellä mainittua ostaa. Kelpasi sekin vallan mainiosti. Kolmas ja viimeinen muutos oli se, että heitin possujen sekaan kaiken bbq-kastikkeen ja lisäsin vielä hampurilaisen väliin Lidlin bbq(ginger&sesame) kastiketta, mikä on kanssa yksi ehdottomista suosikeistani.

Hampurilaisen kanssa tarjosin lisäksi coleslowta: kaalia ja porkkanaa raasteena, maun mukaan majoneesia ja ranskankermaa, mausteina suolaa ja pippuria. Helppoa ja hyvää.

Pulled porkin teko kestää kauan, mutta on sen arvoista. En voi kuin suositella! 

8kk neuvola ja hieman kuulumisia

Kävimme tänään Minin kanssa 8kk neuvolassa, meillä kun nämä neuvolakäynnit hieman laahaa perästä. Minin strategiset mitat olivat(suluissa 6kk neuvola):  9345g(9205g), 71,5cm(71cm), py 45,7cm(45,5cm). Mikään mitta ei siis ollut juurikaan muuttunut, lokakuun alussa käydään tarkistamassa tilannetta. Terveydenhoitaja tai lääkäri eivät kuitenkaan ollut huolissaan, terkka puhui vain jotain rauhallisemmasta vaiheesta. Tämä äiti tietysti stressaa heti ja murehtii Minin ruokamääriä. Mini välillä syö erittäin hyvin, mutta sitten toisinaan ei maistuisi ruoka ollenkaan vaan hieroo vaan käsillään naamaa ja kieltäytyy ruoasta.

"Huomenta! Joko pääsee pois?"

Isot pojat istuu ostoskärryjen istuimessa

Muuten mitään erikoista ei pompannut esiin neuvolassa, en oikein tykkää näistä lääkärineuvoloista. Lääkäri vain tutkii Minin, ei oikeastaan sano mitään ja sitten heihei. Ja luonnollisesti ei myöskään ennen lääkäriä ehdi erikoisemmin terkan kanssa puhumaan.

Muutenkin elämä rullaa rauhakseen eteenpäin. Meillä oli viime viikolla ensimmäinen kokonaan nukuttu yö. Ihmeiden aika ei ole siis ohi! Sen jälkeen tosin Mini palautti minut maanpinnalle ja heräsi muutamana yönä sen jälkeen taas 1-2h välein.. zzz... En tajua miten sitä Minin ollessa pieni jaksoikin ties kuinka pienillä yöunilla. Nyt kun katson esim. helmikuussa otettuja kuvia, niin silmät paljastavat kuinka väsynyt sitä on ollutkaan. Ne hormonit ilmeisesti ovat pitäneet kuitenkin hyvin kasassa. Nyt kun jos joudun heräämään kahden tunnin välein, niin olen aivan kuoleman väsynyt.

Innostuin ostamaan Minille facebookin kirpputorilta toppahaalarin talveksi. Tai siis Minillähän on jo yksi, mutta se taitaa olla vielä alkutalvesta iso. Tämän ainakin pitäisi olla pienempi, toivottavasti se menisi sitten :) Tarvitsisikin tehdä postausta Minin vaatteista syksyn ja talven varalle, niitä kun on tullut tässä lähiaikoina haalittua.

Terveiset Miniltä kaikille! :)

ps. Jos joku haluaisi vastata, niin onko nämä nykyiset isommat kuvat kivempia kuin ne mitä ennen oli? :)

Uusi taito hallussa

Mini oppi uuden taidon toissapäivänä. Yhtäkkiä nousi sohvaa vasten seisomaan, voi apua. Hetken päästä siitä kaatuikin sitten jo, mutta ehdin ottamaan koppia ennen maahan osumista. Sopivasti oltiin samana päivänä laskettu pinnasänkyä alemmas isäni kanssa. 

Taustalla näkyy kivasti kasa kirppistavaroita, jotka on suojattu viltillä Miniltä. Riiviö kun on kaiken kimpussa :D

Heipparallaa

Ajattelinpa kirjoitella yleisiä kuulumisia taas pitkästä aikaa.

Toissapäivänä Mini oppi nousemaan karhukävelyasentoon. Kauaa ei vielä siinä viihdy vaan nopeasti palaa takaisin kontalleen/mahalleen. Konttaamaan ei ole vielä lähtenyt, mutta hieman jo siirtelee jalkojaan siihen malliin, että ei välttämättä kovin pitkään mene.

Kuten kuvasta näkee, Mini rakastaa keinua :D

Hampaitakin on jo yhteensä kahdeksan, jokohan se tahti nyt viimeinkin hiljentyisi! Aina uusien hampaiden puhkeamisen jälkeen imetys on aivan kamalaa, mutta onneksi se nyt taas on helpottanut. En tiedä onko ne pienet hampaanalut sitten niin terävät, vai mistä tuo kipu silloin johtuu. Hetken taas jo harkitsin lopettavani imetyksen sen takia, mutta saa nyt nähdä.. Se on niin helppoa ja halpaa :D

Mini nukkuu 1-2 päiväunet, riippuen vähän miten yö on mennyt ja monelta on noussut. Jos menee ensimmäisille päiväunille ennen lounasta niin nukkuu yleensä pienet unet vielä iltapäivällä. Monena päivänä Mini kuitenkin venyttää päiväuniaan vasta lounaan jälkeen, jolloin on nukkunut vain yhdet unet koko päivänä. Kamalan paljon energiaa tuollaisessa pienessä paketissa onkin.

Syksynkin kuviot on selvillä sen verran, että kotihoidontuki on haettu ja päätöskin on tullut. Stressaan syksyä ja meidän rahallista tilannettamme ihan älyttömästi, mutta en raaskisi laittaa Miniä näin pienenä päiväkotiin saati sitten vuorohoitoon. Taidan mieluummin vaikka syödä kynsiäni. Mol:in sivuja tulee kuitenkin selailtua, mutta fakta on se, että tässä ammatissa ei oikein päivätyötä löydy. Nyt olisi yksi paikka yksityiselle lääkäriasemalle vastaanottoon auki, mutta vaatimuksena hyvä englanti. Osaan kyllä sitä, mutta en tiedä osaanko tarpeeksi hyvin vai menisinkö ihan jäähän mikäli sitä pitäisi puhua.

Täytyy laskeskella, että kannattaako minun tehdä syksyllä hieman keikkaa, vai kuinka helposti se vaikuttaa Kelan tukiin. Vihaan tälläistä epäselvyyttä.

Taloudellista tilannettani tulevaisuudessa ajatellen olen kuitenkin edes hieman varautunut etukäteen. Minillä on jo haalari odottamassa talven kelejä ja ensi kevääksi/toivottavasti myös syksyksi ostin myös jo haalarin kokoa 86. Tänä syksynä menee vielä keväällä Minin tädiltä(isän puoli) saatu muumihaalari. Tarvitsisi kuitenkin vielä kengät ostaa talveksi ja pipoja yms. Kengiksi olen ajatellut hankkia Stonzit, vaikuttavat ainakin käteviltä. Mini kuitenkin varmaan pääasiassa matkustaa vaunuissa vielä ensi talven.

Tänään onkin ohjelmassa kirpputorien kiertelyä, jos vaikka löytäisi Minille hieman vaatteita varastoon jo valmiiksi :)

A beautiful body haaste

Blogimaailmassa leviää uusi haaste. Hyvä sellainen. Minttu Mami Go Go-blogista laittoi alulle A beautiful body haasteen äideille. Haaste sai ideansa A Beautiful Body Projectista.

"Näin muutama viikko sitten kuvia A Beautiful Body Projectista. Projekti lähti käyntiin kun valokuvaaja Jade Beallsaatumalta näki ravintolassa ollessaan pöytien välistä pujahtavan naisen raskauasarpisen vatsan. Hän ymmärsi että muillakin, ihan tavallisilla ihmisillä voi olla raskauden runtelema vartalo ja lehdissä näkyvät kauneusihnateet eivät ole kovin realistisia. Hän itse oli kovin epävarma omasta raskauden jälkeisestä vartalostaan ja masentunutkin asiasta. Hän otti itsestään muutaman kuvan ja laittoi ne nettisivulleen. Pian niin monelta samassa tilanteessa olevalta naiselta oli tullut yheydenottoja kuvata myös heitä, että kuvista ja näiden naisten tarinoista ollaan nyt tekemässä kirja.

Beautiful Body Pjoject on mielestäni moneltakin kantilta katsottuna hyvin upea juttu. Kirjaan on kuvattu erilaisia naisia, jotka kaikki kertovat jonkun tarinan. Nämä kuvat ja tarinat ovat hyvin koskettavia. Ja kauniita. Niistä heijastuu se, että jos ihminen tuntee olonsa hyväksi näyttää hän myös ulospäin säteileveän kauniilta. Ja sillä asialla ei ole mitään tekemistä raskusarpien, kilojen tai roikkuvien rintojen kanssa. Nämä kuvat myös rikkovat hienosti photoshoppattuja kauneusihnteita."

Haasteen tarkoituksena on siis kuvata oma vartalo, jota raskaus on muuttanut. Ajattelin heti haasteen luettuani, että en pysty, en en en. Sitten aloin katsomaan muita haasteeseen vastanneita ja heidän kuviaan. Eikä niissä ollut mitään pahaa, jokainen oli kaunis omalla tavallaan. Kyllä minäkin pystyisin siihen.

Minulle tuli raskauskiloja n. 7, mutta painoa oli liikaa jo etukäteen. Muistoksi sain kasan arpia, vielä leveämmän lantion ja isot riippuvat rinnat. Itsetuntoni on ripaus entisestä ja toisinaan ajattelen, että onneksi ei ole miestä. Ei tarvitse näyttää kenellekään vartaloani saati antaa koskea siihen. Ennen pidin rinnoistani, nyt ne roikkuvat, ovat ihan erimalliset ja niin suuret, että entiset vaatteet ei istu mitenkään päin.

Silti se oli sen arvoista. Mitä sitten, vaikka kroppa muuttui radikaalisti? Sen ansiosta sain kuitenkin uskomattoman ihanan pojan. Siinä on syy kantaa arpiani ylpeänä.

Hulivili

Näyttää hieman siltä, että pienestä pojastani on kasvamassa varsinainen hulivili. Koko ajan saa olla kieltämässä ja ihmettelemässä, mitä hän seuraavaksi keksii. Tässä tämän hetken kuumimpia juttuja..

"Ihan varmana saan koskea tähän koneeseen, mun kone". Ministä on jostain syystä erittäin hauskaa räplätä tietokonetta, etenkin cd-aseman nappia. Sen kun saa välillä aukikin, huisin hauskaa siis.

"Täällä on johtoja jee! Jos oikein kurkotan niin varmasti yletän niihin". Johdot on myös erikivoja, niitä voi vetää ja niitä voi yrittää syödä. Ainakin jos Miniltä kysytään.

"Äiti on tyhmä ja antaa vain yhden naksun kerralla. Onneksi olen fiksu ja osaan levittää pussin lattialle, jotta saan syödä niitä niin paljon kuin maha vetää". Mini on kunnon naksuhiiri, söisi niitä ties kuinka monta. Edellinen kun loppuu alkaa kaamea parku, jotta saisi uutta tilalle. 

"Ei äiti huomaa, jos vähän karkaan parvekkeelle..." Minin reviiri on laajentunut koskemaan koko asuntoa. Ennen hän viihtyi mielellään vain olohuoneessa, mutta nyt pitäisi päästä muuallekin. Saanpahan minäkin liikuntaa, kun käyn juoksemassa pojan perässä.

"Wuhuu verho! Tää on niiin hauskaa!" Eilen Mini keksi verhon ihanuuden. Sitä voi kiskoa, sen voi vetää naaman eteen, pään päälle ja sitä voi vedellä edes takaisin. Kukkuu-leikkikin sai uuden ulottuvuuden, kun sitä leikkii verholla. Verho naaman eteen, äkkiä vetäisy pois naamalta ja naurunremakka päälle. 

En halua edes tietää, mitä tuo poikani keksii jatkossa. Kaikenlisäksi hänellä on joku ihme vaihe, että koko ajan tarvitsee viihdyttää erilaisilla tavoilla. 

Loppuun vielä tunnustus. Näin meillä pääsee käymään suihkussa:

Ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille :)

Yksinhuoltajuuden ilot ja surut

Ajattelin vähän kirjoitella yksinhuoltajuuden iloista ja suruista, kun niitä tulee jokseenkin pyöriteltyä paljon mielessä.

Koen, että minulla on helpompaa siinä mielessä, että ei tarvitse stressata miehen takia. Minun ei tarvitse odottaa mitään keneltäkään vaan kaikki on hoidettava itse tai ne jää hoitamatta. Ei tarvitse murehtia sitä herääkö mies yöllä vai ei vaan tiedän tasan tarkkaan, että se olen minä joka herää. Ei ole parisuhdekriisejä joita stressata.

Ei tarvitse tehdä kompromisseja kuinka kasvatan Minin vaan saan tehdä päätökset itse. Toivottavasti onnistun siinä hyvin. Toivon myös, että ilman isää kasvaneena Ministä tulee aivan erilainen kuin isästään. Toivottavasti Ministä tulee parempi mies, joka ei halua toimia samoin kuin isänsä.

Saan Minin täyden rakkauden. Tietysti saan myös kaiken kiukun, mutta jotenkin nautin siitä ajatuksesta, että "Mini on kokonaan minun". (Vaikka ei siis olekaan.) Meillä on tavallaan Minin kanssa oma kupla, jossa elämme ja siihen kuulumme vain me kaksi. En tajua, miten voin rakastaa poikaa päivä päivältä enemmän. Lisäksi Mini on aivan verratonta seuraa. Meillä on hulvattoman hauskaa monesti yhdessä, mikä tietysti kuulostaa oudolle, kun poika on vasta 7kk :D

Niin ja ne huonot puolet.. Suurin on varmaan tällä hetkellä yksinäisyys. Kaipaisin sitä toista jolle voi puhua Minin asioista, kehityksestä ja ongelmista. Tai ylipäänsä puhua päivästä ja kaikesta mahdollisesta. Toista jolle voi laittaa ruokaa saati jonka kanssa voisi käpertyä sohvalle, kun Mini nukahtaa.

En tule ikinä saamaan Minille täyssisaruksia. Vaikkakaan en usko, että tällä on juurikaan merkitystä, koska itsellänikin on "puolisisaruksia", jotka ovat aivan yhtä rakkaita kuin täyssisaruksetkin. Olisihan se silti mukavaa saada kunnon ydinperhe ja nähdä millaiselta Minin sisarus voisi näyttää.

Vaikka arkemme onkin helppoa, kun tiedän kaiken vastuun kuuluvan minulle, olisi silti mukava joskus saada nukkua pidempään. Yöllä olisi ihana saada pyytää toista heräämään Minin kanssa niin saisin itse joskus jatkaa unia. Yhden mahataudin sairastaneena Minin ollessa pieni voin sanoa, että sairastaessa olisi ihana saada toisesta apua. Ei ole mukava pidätellä oksennusta, kärsiä kamalista vatsakrampeista ja pitää vauvaa sylissä, kun muualla tulee kamala parku.

Suren jo valmiiksi sitä, kun Mini tajuaa, että hänellä on erilainen perhe kuin muilla. Kuinka selitän pienelle pojalle, että isä ei halunnut häntä vaan elää omaa elämäänsä?