Olen monesti netin ihmeellisessä maailmassa törmännyt kiivaisiin keskusteluihin siitä, että onko oikein pakottaa isä testeihin ja isyyteen. En ole jaksanut näihin keskusteluihin osallistua, sillä asia on omalle kohdalle arka ja en välttämättä osaa hillitä näppäimistöäni, jos kiivastun liikaa. Ehkäpä siis blogiteksti asiasta onnistuu paremmin, kun pystyy kunnolla miettimään ennen kuin julkaisee.
Kun tulin raskaaksi, ajattelin että kannan vastuuni yksin, Minin isä tehköön mitä lystää. Pitkin raskautta kuitenkin pohdin asiaa ja mielipidekin vaihtui aina välissä. Lopulta tulin kuitenkin siihen päätökseen, että haluan Minin isän testeihin ja virallisesti isäksi.
Netissä monesti tätä päätöstä syyllistetään ja huudetaan isän oikeuksia. Vauhkotaan, kuinka äiti tekee yksin päätöksen pitämisestä joten pitäköön myös yksin lapsensa. Valitettavasti siinä vaiheessa, kun raskaus paljastuu ei oikein ole kompromissit mahdollisia. Se on joko abortti tai lapsen pitäminen(niin tai adoptio tietysti). Kyseessä on naisen keho ja naisen elämä, joten oikeutetusti nainen tämän päätöksen tekee. Mielestäni se ei kuitenkaan ole oikeutus sille, että isällä ei ole mitään velvollisuuksia. Positiivinen raskaustesti ei kuitenkaan ole se lähtötilanne, sitä on edeltänyt yhteinen päätös mennä sänkyyn. Poikkeuksena tietysti naiset, jotka huijaavat käyttävänsä ehkäisyä. Sitä en missään nimessä hyväksy, miestä ei saa huijata isäksi. Mutta jos ehkäisy pettää tai mies on ollut itse huolimaton/kiinnostumaton ehkäisystä niin turha se on siinä vaiheessa valittaa, kun vahinko on jo tapahtunut.
Positiivisen testin tullessa nainen joutuu kantamaan vastuun ja tekemään isoja päätöksiä. Tehdäkö abortti ja elää sen päätöksen kanssa loppuelämä? Pitääkö lapsi ja heittää elämä täysin ylösalaisin? Naisen elämä muuttuu joka tapauksessa, miksi miehen pitäisi saada jatkaa elämää kuin mitään ei olisikaan?
Minin ollessa vielä pieni hänen isänsä soitti minulle kerran saatuaan lapun lastenvalvojalta. Yritti saada minua perumaan sitä. Kun sanoin, että kantakoon vastuunsa niin vastauksena tuli: "Kyllä sunkin pitäisi kantaa vastuu!" Vieläkin asian ajattelu ja siitä kirjoittaminen saa minut kiehumaan. Siinä vaiheessa, kun lapsi heräili alle kahden tunnin välein ja asui rinta suussa niin mitä muuta minä tein kun kannoin vastuuni? Vaikka rakastan Miniä enemmän kuin elämää, niin ei raskaus ja lapsi siinä elämäntilanteessa ollut suunniteltu ja toivottu asia. Valitsin kahdesta vaihtoehdosta sen, jonka kanssa pystyin elämään. Mielestäni hänen pitäisi myös sen verran miehistyä, että kantaisi edes sen nimellisen vastuunsa.
Tässä kuviossa ei ole tärkeintä isä tai äiti. Tärkeintä on lapsi. Lapsella on oikeus tietää isänsä. Oikeus tietää mistä on lähtöisin. Ne voi tietysti kertoa myös ilman testiä ja virallista tunnustusta, mutta mustaa valkoisella on kuitenkin 100% faktaa. Kukaan ei voi tulla sanomaan, että ei se ole isäsi. Lapsella on oikeus mahdolliseen perintöön. Lapsella on oikeus elatusmaksuihin, jotka mielestäni on omalta osaltaan väärin maksattaa valtiolta, jos isän nimi on tiedossa. Itse koen, että minun on paljon helpompi joskus kertoa Minille hänen isästään, kun asia on oikeasti virallista. Ja uskoisin myös, että joskus tämä asia tulee olemaan Minille tärkeä. Ihmiselle kun yleensä on tärkeää tietää, mistä on tullut ja kuka oikeastaan on. Jos ajattelisin vain itseäni niin faktahan on se, että pääsisin sata kertaa helpommalla, kun jättäisin isyydentunnustuksen pois. Saisin takuuvarmasti elatusmaksut Kelalta ajoissa yms.
Lisäksi ajattelen sitäkin, että ikinä ei voi olla varma. En voi mitenkään nähdä aikaa viiden tai kymmenen vuoden päähän. Entä jos Minin isä päättääkin silloin katua ja haluaakin osallistua Minin elämään? Se nyt vaan on helpompaa hoitaa nyt pienenä virallisesti pois alta niin hänen ei tarvitse spekuloida, että onko Mini nyt hänen vai ei. Testien tekeminen takaa hänelle myös oikeuden lapseensa, jos hän joskus muuttaa mielensä niin hän on virallisesti isä. Itsenikin tuntien, en yhtään ihmettelisi vaikka joskus tulevaisuudessa olisin katkera ja en haluaisi enää päästää häntä Minin/meidän elämään. Tähän en kuitenkaan halua päätyä, sillä minulla ei mielestäni sellaista oikeutta ole. Niin kauan, kun hän ei käy testeissä ja näe tulosta silmiensä edessä, hän voi valehdella itselleen ja väittää että lapsi ei ole hänen. Tätä ihanaa valhettaan hän jakaa tietysti myös eteenpäin. Jakaessaan sitä hän tekee minusta valehtelijan, joka yrittää saada lapselleen isää väärästä ihmisestä. En hyväksy sitä todellakaan.
Jotain varmaan jäi sanomatta, mutta nyt väsyttää niin paljon että on pakko lopettaa. Lisäksi aihe alkaa ottamaan päähän, sillä Minin isä ei ole
vieläkään käynyt testeissä. Mitäpä sitä kiirehtimään..
Ugh, olen puhunut. Saa lynkata.
