Isänpäivänä kävimme tervehtimässä minun isääni eli Minin ukkia. Vielä onkin helppoa, kun Mini ei tajua siitä oikein mitään eikä ihmettele missä oma isä on. Tulevaisuutta odotellessa.. Itselle iski taas tietty haikeus siitä, miten toinen ihminen voi olla täysin kiinnostumatta omasta lapsestaan, joka on kuitenkin aivan valloittava ja rakastettava tapaus. En vaan tajua, miten voi olla rakastamatta omaa lastaan? Mutta ehkä minun ei tarvitsekaan sitä tajuta.
Isäni "vihaa" lahjoja ja joka vuosi kuuluukin, että "ei sinun olisi mitään pitänyt tuoda!" Tänä vuonna ihme sitä ei kuulutkaan. No ei kai, kun tuli näin hieno lahja:
Mini otti pieniä taiteellisia vapauksia ja roiski muutaman pisaran maalia muuallekin tyynyliinaan. Noh, onpahan itsetehdyn näköinen ;) Täytyisipä painaa itsellekin Minin käden- ja jalanjäljet jonnekin muistoksi :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä terveisesi! :) Ps. Muista, että blogini ei kerro elämästäni kaikkea, joten älä myöskään tuomitse minua sen perusteella.