Elossa ollaan.

Hei vaan, jos tätä joku sattuu lukemaan edes :D

Aikaa on kulunut luvattoman paljon. Aina toisinaan blogi on käynyt mielessä, mutta pääasiassa arki on vienyt mennessään.

Viimeksi kerroin sydäntutkimuksista, mitkä Onnilla oli kesken. Sivuäänen aiheuttajaksi paljastui harmiton mitraaliläpän vuoto, jota tarkastellaan Onnin ollessa n. 4-5-vuotias. Tähän mennessä ei ole ilmennyt mitään oireita, sivuääni toki on edelleen kuultavissa.

Mitäs muuten kuuluu elämäämme? Suurimpana muutoksena on kotiäitiyden loppu - vuorotyö on tullut tilalle. Sain viime vuoden syyskuussa työpaikan, jossa olen ollut siitä lähtien. Elokuun lopulla sain vakipaikankin. Onni on iltahoidossa läheisessä päiväkodissa, onneksi yövuoroille ei ole ollut ainakaan toistaiseksi tarvetta. Päiväkodin aloitus oli raskasta, Onnilla kesti pitkään huutaminen minun lähtiessä. Alussa ollut sairastelukierre toki pahensi tätä, missään välissä ei päässyt olemaan kovin pitkään putkeen hoidossa. Nykyään Onni viihtyy päivähoidossa, toki sinne meneminen etenkin vapaapäivien jälkeen on edelleen kurjaa. Päivän päätteeksi vastassa on kuitenkin leveästi hymyilevä poika.

Onni täyttää joulukuussa 3 vuotta. Uhmaikä on löytänyt meidät jo ajat sitten ja on yltynyt aika rajuksikin. Kaikesta väännetään ja kiellettäessä yritetään lyödä tai purra.. Huokaus.

Muuten Onni on kyllä aivan ihana ja herkkä poika. Tykkää auttaa minua kotihommissa ja mm. keittiön puolella auttaminen on superkivaa. Onnin lempiväri on pinkki ja lempipiirretyihin kuuluu Anniina Ballerina. Toki myös poikamaiset jutut on huippuja; autoleikit, pyssyleikit jne. Toivon, että Onni uskaltaa jatkossakin olla täysin oma itsensä.

Asumme edelleen Onnin kanssa kahdestaan ja olen sinkkuna. Mies ketä tapailin viimeksi kirjoitellessani on nykyään vain kaveri. Ei hän lopulta oikeasti ollut valmis olemaan osa yksinhuoltajan arkea. Ehkä joskus aikanaan minäkin löydän sopivan miehen, mutta kaikki ajallaan :)

Yritän kirjoitella jatkossa vähän useammin, mitään en kuitenkaan lupaa :D

1,5v neuvola

Noniin, hieman jälkikädessä neuvolakuulumisia. Täällä 1,5v neuvolaan kuuluu vain lääkärikäynti eli mittauksia ei tehdä, ellei koeta tarpeelliseksi. Onnilla oli viimeksi pituutta tullut hieman vähemmän, joten se tarkistettiin nyt. Pituutta pojalla olikin nyt 80,1cm. Painon otin kotona henkilövaa'alla ja sen lukeman mukaan olisi painoa neuvolapäivänä ollut 11,2kg. Tiedä sitten kuinka tarkka se todellisuudessa on.

Palikkatornin rakennus sujui hienosti ja muutenkin melkein kaikki oli mallillaan. Lääkäri kuuli kuitenkin etupuolelta sivuäänen, josta saimmekin ohjeen käydä neliraajapaineiden otossa ja myöhemmin tulla kuunteluttamaan uudelleen sydänäänet. Suurinosahan sivuäänistä on täysin harmittomia, häviävät itsestään yms., mutta tietenkin sitä alkaa heti stressaamaan. Varsinkin, kun Onnin isän suvulla on kuulemma sydänvikaa melko yleisesti.

Neliraajapaineiden otto oli varsin mielenkiintoinen projekti. Onni alkoi huutaa heti alkukättelyssä kun piti maata paikallaan. Tylsää! Lopulta sain rauhoitettua hänet Youtube-videolla (:D) tarpeeksi, että saatiin oikealta puolelta kädestä ja jalasta paineet otettua. Niiden tulokset riittivät, vaikkakaan eivät ihan yhtä luotettavat ole kuin jos otettaisiin molemmilta puolilta. Oikean puolen mittauksissa ei ainakaan näkynyt mitään huolestuttavaa vaan paineet olivat juuri niin kuin pitää.

Seuraavalla kerralla neuvolassa lääkäri kuuli vieläkin sivuäänen ja nyt myös takaa. Lääkäri itse ei osoittanut huolestumisen merkkejä, mutta laittoi Taysiin lähetteen kardiologian puolelle. Tämä automaattisesti siis sen takia, kun sivuäänet kuuluivat sekä edestä että takaa. Neliraajapaineiden otossa hoitajan kanssa tuli puheeksi ekg-tutkimus. Tai lähinnä siten, että hän kertoi sen kuuluvan niihin mitä tutkitaan kun löydetään sivuääni. Neuvolassa lääkäri ei ollut tätä maininnut. Tällä toisella kertaa meillä olikin eri lääkäri (joka tekee neuvolatyötä kokopäiväisesti) ja hän osasikin heti myös itse mainita sen ekg:n ja teki lähetteen sinne.

Ekg:n otto sujui onneksi paremmin kuin tuo paineiden otto. Sain pitää Onnia sylissäni puolimakuullaan, siinä hän suostui olla paikallaan. Sylissä vielä kiva soittorasia nalle, tai pupu kuten Onni sitä sanoi. Kyllähän ne läpyskät muutamaan otteeseen irtosi pienen pojan riuhtoessa, mutta pääasia että saatiin sinne pätkä sydänfilmiä. Tuloksista en tiedä vielä, ne menivät neuvolalääkärille. Oletettavasti kuulen niistä lisää kun aika Taysiin tulee, sillä tulokset toki näkyvät sähköisesti myös siellä.

Kamalaa joutua olemaan huolissaan omasta lapsesta, vaikka tiedänkin sivuäänen luultavasti olevan viaton. Onni on kuitenkin energinen tapaus, jolla ei mitään oireita ole mahdollisesta sydänviasta. Mieleeni muistui kuitenkin myöhemmin vauva-ajalta hetki kun stressasin jo etukäteen sydänvikoja ja Onnilla olikin silloin toisinaan suun ympärys valkoisempi. Ärsyttää kun tämä on vain pieni muisto, joka on suurimmaksi osaksi unohtunut, koska neuvolassa terveydenhoitaja sanoi huoleni olevan turha.

Sellaiset neuvolakuulumiset. Kirjoittelen lisää aiheesta heti kun asia taas etenee johonkin suuntaan.

Mitä meille kuuluu

Edellisestä postauksesta on taas ikuisuus.

Tässä välissä on tapahtunut seuraavaa:

• Muutimme Onnin kanssa pienempään, mutta saunalliseen(!) asuntoon. Elämäni ensimmäistä kertaa olin jopa oikeasti pakannut kaiken kun muutto alkoi.
• Onnista paljastuikin saunamestari. Huutaa innoissaan "isää"(lisää) kun heitän vettä kiukaalle.
• Päätin alkaa käyttää pojan oikeaa nimeä blogissa. Meinaan koko ajan kirjoittaa nimellä ja etunimi nyt on muutenkin niin yleinen, että tuskin vaikuttaa mitenkään :D
• On leivottu kakkuja. Miehelle leivoin syntymäpäivän kunniaksi mansikkakakun ja siskontytön syntymäpäiville tein 2 kakkua.
• Onni oppii lähes joka päivä uusia sanoja. Tällä hetkellä sanavarastoon kuuluvat äiti, Onni, tissi(issi), kissa(issa), bussi, hissi, kato!, kirja(kiija), harja(aaja), ruokaa(kaakaa), maito(aito), heihei, moi, nukkuun(ukkuu), kukkuu, poppa, kukka, pastilli(pasti), napa(papa), pippeli(pippi), jalkaan(kakaan), pöö, jee yms. Suurinosa sanoista siis hieman muokkaantuneita taaperon suuhun, mutta eikös se ole pääasia että äiti ymmärtää? Heh :)
• Kävimme Jyväskylässä tervehtimässä isotätiäni. Pieni yksiö täynnä arvokkaita tavaroita ja pitsiliinoja, ei ole kovin kiva innokkaan taaperon kanssa. Sanonpa vaan.
• Kuun vaihteessa olimme porukalla pikkusiskoni kevätjuhlassa. Käsittämätöntä, että sisarussarjan pieninkin pääsi jo yläasteelta. Onni tosin juoksenteli enemmän koulun käytävillä vaihdellen minun ja mummunsa kanssa.
• Onni kävi 1,5v neuvolassa. Tästä kirjoitan erikseen postauksen kun käymme kontrollissa keskiviikkona.
• Onni pääsi ensimmäistä kertaa kahlaamaan järveen ja olikin tästä heti innoissaan. Halusi väkisin niin syvälle, että kasteli shortsinsakin. Pitäisikin siis mennä ostamaan uimapuku.

Tau Nalle koristamassa siskontytön kakkua. Välissä kinuskikissan mansikkatäyte, nam!

Pääasiassa aika on mennyt siis ihan normaalissa arjessa, mutta jotenkaan sitä ei ole vaan saanut itseään istahtamaan blogin ääreen. Uusi asunto on ihana. Uudempi, siistimpi ja kodikkaampi. Hississä ei haise vanha viina. Niin ja vielä kerran, meillä on sauna! Aiemmassa asunnossa oli vain yleinen sauna ja siellä peruinkin saunavuoroni Onnin syntymän jälkeen. Tuntui liian hankalalle mennä alas asti saunomaan ja saunavuorokin oli vasta yhdeksältä.

Tässä välissä olen käynyt myös lastenvalvojalla myös itse allekirjoittamassa tunnustuksen. Minin isä ei edelleenkään suostunut allekirjoittamaan elatussopimusta, vaikka yritin viesteillä saada suostumaan. Ei vaikka on kuulemma työtön, eli saisi hyvinkin pienen sopimuksen. Asia on siis hoidettu eteenpäin oikeusaputoimiston kautta, nähtäväksi jää tuleeko "isä" vieläkään järkiinsää, vai meneekö asia oikeasti oikeuteen.

Innokas saunoja :)

 Eipä taas tällä kertaa tämän kummempia, kunhan ajattelin hieman päivitellä kuulumisiamme :)

Kesäpäivä Kiviniityssä

Käytiin eilen miehen (tarvis vissiin keksiä lempinimi) ja Minin kanssa Kiviniityn kotieläinpihalla. En jotenkin tajunnut, että Mini on oikeasti jo niin iso, että tajuaa ympärillä olevista eläimistä kunnolla jotain. Mini oli aivan innoissaan paikasta ja onneksi sääkin suosi! Vielä hieman pitää totutella tähän kesäiseen säähän, meinaan koko ajan automaattisesti pukea enemmän päälle ulos lähtiessä. Tänäänkin nappasin varuiksi lenkille softshell-takin ja heti pihallahan sen sai pois heittää.

Kotieläinpihalla puput ja linnut osoittautuivat kaikkein kivoimmiksi. Pupujen luona varsinkin Mini olisi viihtynyt ties kuinka pitkään. Vielä pupujen kohdalla Mini ei kuitenkaan uskaltanut antaa niille voikukanlehtiä syötäväksi. Kanojen ja kukkojen kohdalla olikin jo eri meininki, ja Mini yrittikin tunkea koko kätensä kyynärvartta myöten häkkiin.. Tarjotakseen kukolle herkullista kiveä välipalaksi. Monta kertaa sain olla komentamassa, kukkokin oli jo tulossa tekemään nokallaan tuttavuutta. Jakkihärkä ja vuohet olivat aluksi pelottavia, mutta nopeasti Mini alkoi niistäkin pitämään enemmän. Äidin suosikkeja olivat tietysti vuohet ja etenkin pienet kilit. Sisätiloissa oli 3 pientä kiliä, jotka olivat äärimmäisen huomionkipeitä. Jonain päivänä haluan kyllä itsellenikin vuohen, sitten siis kun joskus hamassa tulevaisuudessa toivottavasti asun omakotitalossa.

Mini viihtyi hiekkalaatikolla mainiosti, jotenkin paremmin kuin omallamme. Johtuisiko kenties siitä, että Kiviniityssä oli huomattavasti enemmän valinnanvaraa lelujen suhteen. Ainoa huono puoli paikassa oli vauvakeinun ja pienemmän liukumäen puuttuminen. Mini olisi kovasti halunnut mennä keinumaan, mutta ei uskaltanut kuitenkaan tulla kanssani sellaiseen isompaan verkkokeinuun. Liukumäki olisi myös ollut kamalan kiva, mutta ylhäällä alkoikin pelottaa, kun ei mahtunut edes kunnolla kääntymään mahalleen, että olisi päässyt jalat edellä alas. 

 Täytyy kyllä kesän aikana poiketa Kiviniittyyn uudelleen ja kunnon eväiden kanssa. Paikalla oli pari grillauspaikkaa ja voi mikä nälkä tulikaan, kun haistoi makkaran tuoksun muiden eväistä! :D

Kotiin palattuamme mies jatkoi omiin menoihinsa ja me Minin kanssa pidimme pientä huilausta. Pian lähdimmekin kuitenkin jo uudelleen pihalle nauttimaan ihanasta säästä ja ensimmäistä kertaa kävelimme lähikauppaan. Mini piti hienosti lähes koko ajan kädestä kiinni, pari kertaa sai hakea väärältä suunnalta pois. Kaupassa jonossa olikin sitten hieman hankalampaa, kun herra olisi jo halunnut jatkaa matkaa pois kaupasta.. Kesäpäivän kunniaksi Mini sai elämänsä toisen jäätelön. Tosin eipä hän jaksanut niistä syödä kuin n. 1/4 tuosta päälliosasta. Hyvä, että edes toisella meistä pysyy kohtuus herkuissa :D

Addicted to you

Mietin, että en kirjoita blogiini ollenkaan aiheesta. Että pidän sen kokonaan blogin ulkopuolella. Muutin kuitenkin mieleni, nyt tuntuu sopivalta kirjoittaa asiasta.

Olen tavannut jonkun. Tapasimme ensimmäisen kerran tammikuun lopussa ja loppua ei ainakaan toistaiseksi näy. Pienen tauon pidimme pari kuukautta sitten, kun mies alkoi epäilemään tuntemuksiaan. Tuli kuitenkin pian järkiinsä ;) Menemme jossain tapailun ja seurustelun kamalassa välimaastossa, mitä se ikinä tarkoittaakaan.

Olemme edenneet rauhallisesti. Mini tietysti hieman rajoittaa tapaamisiamme, sillä en kovin helposti raaskisi hankkia hänelle hoitajaa. Lähinnä olemmekin siis nähneet iltaisin Minin mentyä nukkumaan. Alussa Mini hieman vierasti miestä aamuisin, mutta nykyään on jo tottunut hyvin ja kaipaa tältä huomiota. Tein hetki sitten miehelle selväksi, että nyt ollaan tienhaarassa. Joko jatketaan eri suuntiin tai sitten alamme tapailemaan enemmän niin, että Minikin on menossa mukana. Siitä seurasikin sitten viime viikonloppuna reissu Tuuriin ostoksille. Miehellä ei ole erityisemmin aiempaa kokemusta lapsista, mutta hän käyttäytyy hienosti Minin seurassa. Ihanaa seurata esim. sitä kuinka hän kädellään suojelee, että Mini ei tipu sohvalta. Pieniä asioita, jotka merkitsevät minulle kuitenkin erittäin paljon.

En ole aikoihin tuntenut suurempaa kiinnostusta ketään kohtaan ja tämä onkin osaksi hieman pelottavaa. On pelottavaa huomata olevansa rakastumassa ja niin, että siitä ei vielä uskalla puhua. Olen yrittänyt selvittää, että missä menemme miehen kanssa, mutta hän on yllättäen hieman vaikeaselkoinen. Vastaukset ovat ympäripyöreitä ja ne saa kaivaa hänestä esiin. Käytös kuitenkin kertoo, että myös hänellä on tunteita paljon pelissä. Nyt koitankin edetä sen enempää stressaamatta ja katsoa rauhassa, että mihin tämä vie. Toivottavasti pitkälle.

Yksinhuoltajana tapailu on yllättävän vaikeaa. Jotenkin sitä miettii asioita ihan eri lailla kuin ennen. Pitää miettiä, että onko tuo mies hyvä lapselleni. Miesmakuni onkin muuttunut Minin saamisen jälkeen, mikä on vain hyvä juttu. Nyt kaipaan tasaista ja  vakaata suhdetta kun ennen olin jatkuvasti suhteiden vuoristoradassa. "En etsi lapselleni isää" fraasi on tuttu, mutta jokseenkin tyhmä. Koska faktahan on se, että pidemmän päälle suhde ei tule toimimaan mikäli mies ei rakasta myös lastani. Lapsi on kuitenkin niin iso osa tätä diiliä, että se tulee olemaan myös osa tulevan miehen elämää.

Lisäksi lapsivapaita ei saa kovin herkästi, joten joutuu miettimään treffit pitkälti etukäteen. Nyt kun olemme miehen kanssa siinä pisteessä, että pitäisi kolmestaan tehdä asioita niin olen ihan pihalla, että mitä lapsen kanssa voi touhuta? Siis niin, että siinä on mieskin mukana ja mielellään tuntisi olonsa mukavaksi.

Vaan eipä aiheesta tällä kertaa enempää :)

Kiitollinen

Nyt on Minin isä käynyt allekirjoittamaan isyydentunnustuksen, eihän se vienytkään kuin yli vuoden. Elatussopimusta ei suostunut allekirjoittamaan kuitenkaan, koska olemme kuulemma sopineet asiasta keskenämme. Olisi kiva itsekin tietää, että milloin tämä sopimus on tehty? Kenties ainoassa puhelussa Minin syntymän jälkeen, n. vuosi sitten? Vai joskus raskausaikana huomaamattani? Se on totta, että alkuraskaudessa puhuin että en halua häntä mihinkään velvoittaa yms., mutta niistä ajoista olen huomattavasti fiksuuntunut ja alkanut ajattelemaan Minin kannalta. No, olisihan tämä sujunutkin liian helposti jos hän olisi allekirjoittanut kaiken tarvittavan.

Ihanaa kuitenkin, kun asia on nyt virallista. Mukavampaa olla Minin tätiin ja mummiinkin isän puolelta yhteyksissä, kun on mustaa valkoisella. Nyt Minin täti voi myös kertoa lapsillensa (tai toiselle onkin jo kertonut), että heillä on uusi serkku. En voi sanoin kuvailla, kuinka ihanaa on kun he ovat ottaneet Minin osaksi sukuansa vaikka isää ei kiinnosta pätkän vertaa. Toivottavasti myös Minin siskopuoli saa joskus tutustua pikkuveljeensä. Se tosin jää nähtäväksi.

Ensi viikko tuleekin olemaan jännittävä. Lähden torstaina ystäväni kanssa Tukholman risteilylle, ja Mini onkin äitini luona kaksi yötä. Ensimmäinen kerta kun olen niin pitkään erossa Ministä, aiemmin olen ollut vain n. vrk korkeintaan poissa. Minin pärjäämistä en juurikaan epäile, kuten olen varmasti ennenkin sanonut niin Mini on aivan hulluna mummiinsa. Kerrankin kun hain Minin hoidosta niin toki hän heti tuli syliini, mutta n. minuutin päästä halusi jo takaisin mumminsa syliin. Toisinaan olenkin ajatellut, että ei kai Mini pidä äitiäni tärkeämpänä kuin minua, mutta tuskinpa sentään. Isompi kysymys risteilyn suhteen onkin, että kuinka ihmeessä minä pärjään erossa Ministä niin kauan?! Meinaan jo nyt alkaa vollottamaan, kun ajattelen että en saa heti perjantai-aamupäivästä Miniä syliini takaisin. Toisaalta taas tälläinen pidempi hetki omaa aikaa on enemmän kuin tarpeen. Ensi viikolla pääsen myös elokuviin toisen ystäväni kanssa. Harvinaista herkkua saada niin paljon omaa aikaa yhdelle viikolle.

Mutta nyt aion valloittaa sohvan siksi aikaa kun Mini nukkuu päiväuniansa. Ihanaa Vappua kaikille :)

ps. Nyyh en voi laittaa kuvia sillä oma puhelimeni on huollossa ja lainapuhelimeen en ole jaksanut/halunnut asentaa dropboxia millä saisin kuvat kätevästi koneelle. Usb-johto on päättänyt mennä piiloon minulta :D

99.9%

Meillä piti olla tänään lastenvalvojan kanssa tapaaminen, mutta hän soitteli alkukuusta hyviä uutisia. Minin isä oli vihdoinkin käynyt dna-testeissä, ilmeisesti viimeinen annettu mahdollisuus tepsi. Tänään sainkin aamusta soiton, että isä on 99.9% varmuudella Minin isä, kappas. Nyt olisi vielä edessä itse tunnistus (eli isän pitäisi raahata luunsa sinne lastenvalvojalle) yms. Voiton puolella kuitenkin jo. Lastenvalvoja kyselikin jo mielipiteitäni huoltajuuteen, tapaamisiin ja elatukseen. Huoltajuuden haluan ehdottomasti pitää jatkossa itselläni, enkä edes usko että Minin isä on siitä kiinnostunut. En myöskään usko, että on kiinnostunut tapaamisista, mutta sanoinkin että mikäli on niin en tietenkään aio estää. Elatuksista keskustelimme enemmän ja lastenvalvoja kyseli, että haluanko että niitä lähdetään laskemaan. Se tarkottaisi kuulemma sitä, että summa saattaisi olla enemmän kuin kelan minimituki. Totesinkin, että en kaipaa tältä mieheltä yhtään ylimääräistä rahaa, jotenkin aavistelen että se toisi vain enemmän hankaluuksia.

Yllättävää, että Mini sairastaa taas. Toissayönä alkoi kamalan kuuloinen yskä. Aamulla ihmettelin, että mikä on kun poika herätti vain klo 3 ja 6, jatkaen unta 6.30 asti. Tai ei tuo heräämisten määrä, vaan se että nukahti samantien uudelleen kun vähän silitin. No, aamulla olikin kuumetta hieman yli 38, se selitti poikkeuksellisen yön. Onneksi Mini on kuitenkin muuten pirteä, mitä nyt syö hieman huonommin. Kunhan ei vaan taas tulisi korvatulehdusta...

Kävimme kuitenkin tänään kaupungilla hakemassa Minin 1v kuvat valokuvaamosta. Oli kamalan vaikea valita yksi kuva niistä monista ihanista. Luultavasti tulen jossain vaiheessa rahatilanteen salliessa ostamaan itselleni ne kuvatiedostos + oikeudet kuviin. Se maksaa hieman yli 50€ mikä ei loppujen lopuksi ole kauhean paha. Saisi sitten kaikille kummeillekin Ministä kuvat, nyt kun hankin ne vain isovanhemmille.

Eipä tällä kertaa kummempia, taas vähän sekalaista höpinää :) Hyvää viikonloppua kaikille!