4. syyskuuta 2013

Elossa ollaan

Taas on ollut hiljaista blogin puolella, hups. Mutta hiljaista on kyllä ollut tämä meidän elämämmekin, joten ei ole ollut aiheita kirjoitella :) Koitan silti ryhdistäytyä.

Mini on löytänyt kaksi uutta herkkua. kiivi ja puolukka. Taitaa poika tykätä vahvoista mauista. Itsehän irvistelen vieressä, kun Mini vetelee puolukoita sellaisenaan.

Kävinpä muuten viime kuussa elämäni ensimmäisillä Me&I kutsuilla ja tietenkin sorruin. Tähän asti taloudessamme ei ole siis ollut ainuttakaan meandia, mutta nyt oli pakko ostaa oranssit karavaanari-housut, ihanat! Olisin myös halunnut bodyn(ja ja ja..), mutta päätin olla säästeliäs kerrankin.

Tänään olemme koko päivän huhkineet siskoni kanssa ja laittaneet tätä asuntoa kuntoon. Siirsimme minun sänkyni vihdoinkin olohuoneeseen ja nyt Minillä onkin ihan ikioma huone. Ensi yötä jännittäessä, voi olla oma uni vähissä, kun kuuntelen kuuluuko makuuhuoneesta mitään. Ajattelin laittaa varmuudeksi itkuhälyttimen, vaikka luultavasti heräisin kyllä pojan huutoon muutenkin. Toivon, että tämä huoneen vaihdos toisi meille vihdoinkin pysyvästi kokonaiset yöunet. Mini on nykyään taas alkanut heräilemään ensimmäisen kerran jo kymmenen jälkeen ja sitten siitä n. 2h välein, huokaus. Päivät olen siis ollut ihan puolikuollut, kun ei oikein enää edes hormonit helpota. En tajua miten minun pitäisi pystyä tässä kuussa palata töihin ellen jäisi kotihoidontuelle. No, onneksi en ole vielä palaamassa.

Tässä nyt pikakuulumisia täältä, ensi kerralla toivottavasti enemmän :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä terveisesi! :) Ps. Muista, että blogini ei kerro elämästäni kaikkea, joten älä myöskään tuomitse minua sen perusteella.