Isyyteen "pakottamisesta"

Olen monesti netin ihmeellisessä maailmassa törmännyt kiivaisiin keskusteluihin siitä, että onko oikein pakottaa isä testeihin ja isyyteen. En ole jaksanut näihin keskusteluihin osallistua, sillä asia on omalle kohdalle arka ja en välttämättä osaa hillitä näppäimistöäni, jos kiivastun liikaa. Ehkäpä siis blogiteksti asiasta onnistuu paremmin, kun pystyy kunnolla miettimään ennen kuin julkaisee.

Kun tulin raskaaksi, ajattelin että kannan vastuuni yksin, Minin isä tehköön mitä lystää. Pitkin raskautta kuitenkin pohdin asiaa ja mielipidekin vaihtui aina välissä. Lopulta tulin kuitenkin siihen päätökseen, että haluan Minin isän testeihin ja virallisesti isäksi.

Netissä monesti tätä päätöstä syyllistetään ja huudetaan isän oikeuksia. Vauhkotaan, kuinka äiti tekee yksin päätöksen pitämisestä joten pitäköön myös yksin lapsensa. Valitettavasti siinä vaiheessa, kun raskaus paljastuu ei oikein ole kompromissit mahdollisia. Se on joko abortti tai lapsen pitäminen(niin tai adoptio tietysti). Kyseessä on naisen keho ja naisen elämä, joten oikeutetusti nainen tämän päätöksen tekee. Mielestäni se ei kuitenkaan ole oikeutus sille, että isällä ei ole mitään velvollisuuksia. Positiivinen raskaustesti ei kuitenkaan ole se lähtötilanne, sitä on edeltänyt yhteinen päätös mennä sänkyyn. Poikkeuksena tietysti naiset, jotka huijaavat käyttävänsä ehkäisyä. Sitä en missään nimessä hyväksy, miestä ei saa huijata isäksi. Mutta jos ehkäisy pettää tai mies on ollut itse huolimaton/kiinnostumaton ehkäisystä niin turha se on siinä vaiheessa valittaa, kun vahinko on jo tapahtunut.

 Positiivisen testin tullessa nainen joutuu kantamaan vastuun ja tekemään isoja päätöksiä. Tehdäkö abortti ja elää sen päätöksen kanssa loppuelämä? Pitääkö lapsi ja heittää elämä täysin ylösalaisin? Naisen elämä muuttuu joka tapauksessa, miksi miehen pitäisi saada jatkaa elämää kuin mitään ei olisikaan?

Minin ollessa vielä pieni hänen isänsä soitti minulle kerran saatuaan lapun lastenvalvojalta. Yritti saada minua perumaan sitä. Kun sanoin, että kantakoon vastuunsa niin vastauksena tuli: "Kyllä sunkin pitäisi kantaa vastuu!" Vieläkin asian ajattelu ja siitä kirjoittaminen saa minut kiehumaan. Siinä vaiheessa, kun lapsi heräili alle kahden tunnin välein ja asui rinta suussa niin mitä muuta minä tein kun kannoin vastuuni? Vaikka rakastan Miniä enemmän kuin elämää, niin ei raskaus ja lapsi siinä elämäntilanteessa ollut suunniteltu ja toivottu asia. Valitsin kahdesta vaihtoehdosta sen, jonka kanssa pystyin elämään. Mielestäni hänen pitäisi myös sen verran miehistyä, että kantaisi edes sen nimellisen vastuunsa.

Tässä kuviossa ei ole tärkeintä isä tai äiti. Tärkeintä on lapsi. Lapsella on oikeus tietää isänsä. Oikeus tietää mistä on lähtöisin. Ne voi tietysti kertoa myös ilman testiä ja virallista tunnustusta, mutta mustaa valkoisella on kuitenkin 100% faktaa. Kukaan ei voi tulla sanomaan, että ei se ole isäsi. Lapsella on oikeus mahdolliseen perintöön. Lapsella on oikeus elatusmaksuihin, jotka mielestäni on omalta osaltaan väärin maksattaa valtiolta, jos isän nimi on tiedossa. Itse koen, että minun on paljon helpompi joskus kertoa Minille hänen isästään, kun asia on oikeasti virallista. Ja uskoisin myös, että joskus tämä asia tulee olemaan Minille tärkeä. Ihmiselle kun yleensä on tärkeää tietää, mistä on tullut ja kuka oikeastaan on. Jos ajattelisin vain itseäni niin faktahan on se, että pääsisin sata kertaa helpommalla, kun jättäisin isyydentunnustuksen pois. Saisin takuuvarmasti elatusmaksut Kelalta ajoissa yms.

Lisäksi ajattelen sitäkin, että ikinä ei voi olla varma. En voi mitenkään nähdä aikaa viiden tai kymmenen vuoden päähän. Entä jos Minin isä päättääkin silloin katua ja haluaakin osallistua Minin elämään? Se nyt vaan on helpompaa hoitaa nyt pienenä virallisesti pois alta niin hänen ei tarvitse spekuloida, että onko Mini nyt hänen vai ei. Testien tekeminen takaa hänelle myös oikeuden lapseensa, jos hän joskus muuttaa mielensä niin hän on virallisesti isä. Itsenikin tuntien, en yhtään ihmettelisi vaikka joskus tulevaisuudessa olisin katkera ja en haluaisi enää päästää häntä Minin/meidän elämään. Tähän en kuitenkaan halua päätyä, sillä minulla ei mielestäni sellaista oikeutta ole. Niin kauan, kun hän ei käy testeissä ja näe tulosta silmiensä edessä, hän voi valehdella itselleen ja väittää että lapsi ei ole hänen. Tätä ihanaa valhettaan hän jakaa tietysti myös eteenpäin. Jakaessaan sitä hän tekee minusta valehtelijan, joka yrittää saada lapselleen isää väärästä ihmisestä. En hyväksy sitä todellakaan.

Jotain varmaan jäi sanomatta, mutta nyt väsyttää niin paljon että on pakko lopettaa. Lisäksi aihe alkaa ottamaan päähän, sillä Minin isä ei ole vieläkään käynyt testeissä. Mitäpä sitä kiirehtimään..

Ugh, olen puhunut. Saa lynkata.

Isänpäivä

Isänpäivänä kävimme tervehtimässä minun isääni eli Minin ukkia. Vielä onkin helppoa, kun Mini ei tajua siitä oikein mitään eikä ihmettele missä oma isä on. Tulevaisuutta odotellessa.. Itselle iski taas tietty haikeus siitä, miten toinen ihminen voi olla täysin kiinnostumatta omasta lapsestaan, joka on kuitenkin aivan valloittava ja rakastettava tapaus. En vaan tajua, miten voi olla rakastamatta omaa lastaan? Mutta ehkä minun ei tarvitsekaan sitä tajuta.

Isäni "vihaa" lahjoja ja joka vuosi kuuluukin, että "ei sinun olisi mitään pitänyt tuoda!" Tänä vuonna ihme sitä ei kuulutkaan. No ei kai, kun tuli näin hieno lahja: 

Mini otti pieniä taiteellisia vapauksia ja roiski muutaman pisaran maalia muuallekin tyynyliinaan. Noh, onpahan itsetehdyn näköinen ;) Täytyisipä painaa itsellekin Minin käden- ja jalanjäljet jonnekin muistoksi :) 

Mini 11kk

Mini täytti kolme päivää sitten jo 11 kuukautta. Iski jo pieni haikeus, kuukauden päästä minulla ei enää ole vauvaa, nyyh. Lisäksi ajattelin imetyksen lopettaa vuoden iässä, haikeaa sekin. Olen niin tyytyväinen, että olen imettänyt näinkin pitkään. Ensimmäiset 4 kuukautta imetyksen kanssa oli melko vaikeaa, aina tarvitsi olla rintakumi käytössä tai rinta meni heti rikki. Sitten Mini kasvoi ja se alkoikin sujua helpommin. Nykyään se on niin helppoa ja vaivatonta (ja ilmaista), että jipii. Toki korviketta saa toisinaan kun ollaan liikkeellä tms. :) Mutta joo, tämä postaushan ei ollut imetyksestä.. Jotenkin sitä vaan jää lörpöttelemään kaikkea :D

Tosimies käyttää vaaleanpunaista :D

Kävimme avoneuvolassa mittauksissa, mutta enpähän tietenkään juuri nyt löydä neuvolakorttia. Painoa oli kuitenkin vihdoinkin tullut lisää muistaakseni jotain 200g jommallakummalla puolella. Pituutta ei sitten ollutkaan tullut juurikaan, taisi olla jotain 73cm nyt, pieni minimies :) Minin isähän on minua huomattavasti lyhyempi, joten en tiedä voisiko se vaikuttaa asiaan.

Mini oppi sopivasti kuukausipäivänään seisomaan ilman tukea. Tai no seisoi hän varmaan viikkoa aiemmin myös kaksi kertaa lyhyen hetken, mutta tuolloin se alkoi oikeasti sujumaan. Nyt hän onkin innoissaan seisoskelemassa ja siitä sitten jonkin ajan kuluttua horjahtaa pyllylleen. 

Tukka hyvin - kaikki hyvin ;)

Nyt on tullut se aika, kun en enää saa syödä rauhassa omaa ruokaani. Samantien alkaa hirveä kitinä ja vinkuna, "minullekin!!" Jos kitinällä ei irtoa niin seuraavaksi hän kurottelee kohti lautastani vaativan näköisenä. Olenkin ottanut tavaksi varata lautaselle jotain, mitä voin antaa hänelle :D

Muuten ei olekaan Minin kehitykseessä tapahtunut isompia muutoksia. Seuraavan kerran kuukausikuulumiset onkin Minin ollessa vuoden! Apuaaa. Tarvitseekin alkaa suunnitella Minin pirskeitä. Tai lähinnä haalimaan jo pikkuhiljaa tarvikkeita, niin ei tunnu kerralla niin pahalle :) 

Tassuttelua

Rasti seinään - meillä on ilmeisesti vihdoinkin yöt vaihtuneet edes hieman paremmiksi! Sain lopultakin tarpeekseni siitä, että istuin Minin huoneessa enemmän yön aikana kuin omassa sängyssäni. Päätin aloittaa vihdoin ja viimein oikeasti tassuttelu-unikoulun. Ilmeisesti Minikin oli valmis nukahtamaan itsekseen, sillä heti ensimmäisenä iltana nukahti kahdessa(!!) minuutissa itsekseen. Olin varautunut useamman tunnin kestävään operaatioon, joten meni hieman paremmin kuin kuvittelin. Heti ajattelinkin, että kiva jos tämä olisi ollut näin helppoa jo aiemmin.. Tosin vahvasti epäilen, että paria viikkoa aiemmin tämä ei olisi sujunut.

Siitä lähtien Mini on nukahtanut iltaisin itsekseen nopeasti. Huutaa pari minuuttia ja nukahtaa. Yöllä herää pääsääntöisesti kerran, jolloin käyn hetken silittämässä ja taas nukahtaa itsekseen. Aamuyöllä olenkin sitten ottanut viereen ja siinä poika on taas päässyt pitkän kaavan tissittelyn makuun.. Tämä onkin seuraava operaatio, pitää Mini sängyssä koko yö.

Ruokailutkin meillä on alkanut sujumaan huomattavasti paremmin. Aamuisin Mini syö puuroa n. 1-5-2dl ja sen kanssa hieman sosetta ja/tai marjoja. Lounaalla ja päivällisellä menee n. iso purkki sosetta, joskus innostuu jopa syömään hieman hedelmäsosetta päälle. Iltapalana taas sama määrä kuin aamulla. Joka ruoalla lisäksi vaihteleva määrä sormiruokaa, milloin mitäkin :) Tissikin kelpaa paremmin myös päivisin. Riittää, kun kysyn että "otatko maitoa" niin toinen aloittaa helpottuneen naurun :D

Kaiken kaikkiaan meillä menee siis melko mukavasti. Itsekin aloitin viime viikolla projektin kohti parempia elämäntapoja. Tavoitteena olisi saada ainakin 20 kiloa pois, että työtä kyllä riittää. Vielä kun saisi jatkossakin sen motivaation pysymään.. :)

Palaillaan piakkoin 11kk kuulumisten parissa. Kääk! Ensi kuussa vauvani täyttää jo vuoden, nyyh..

Ensimmäinen syntymäpäivälahja

Mini sai jo ensimmäisen syntymäpäivälahjansa hieman etuajassa kummitädiltään :) Ihana kummitäti oli ostanut Brion taaperokärryn ja se onkin ollut heti suosittu. Ensin sen kanssa vaan seisottiin, seuraavana päivänä otettiin muutama askel ja nyt mennään jo muutaman metrin pituista matkaa. Hieman horjuen ja etukenossa, mutta suunta on kuitenkin oikea.

Itse en vielä yhtään tiedä mitähän pienelle ostaisi. Se nyt riippuu myös siitä, että löytyykö töitä vai ei. Jos ei löydy niin luultavasti ostan lahjapaperia :D Tällä viikolla pitäisi selvitä sen työpaikan kohtalo, missä kävin haastattelussa. En tosin ole aivan varma, että ilmoitetaanko sieltä jokatapauksessa vai ei. Hirveästi en liputa sen suhteen, sillä työhaastattelu ei ollut sellainen mihin olen tottunut. Kysymyksiä ei kysytty juuri ollenkaan ja koko haastattelu oli alle vartissa ohi. Ainoat kysymykset oli "kerro itsestäsi" ja "millainen edellinen työpaikkasi oli". Jooh.. :D

Pariin paikkaan pitäisi myös soitella, mutta ne hoidan vasta kun tiedän tuon kohtalon. En jotenkaan tykkää hakea moneen paikkaan ja sit mahdollisesti joutua perumaan jotain. Tai no yhteen paikkaan olen jo monta viikkoa sitten laittanut s-postia, mutta eipä ole vastattu, huoh. 

Mutta sitten takaisin Miniin. Meillä on kovana yrityksenä käydä unikoulua, jotta päästään yösyömisistä, mutta jotenkin aina lepsun lopulta jossain vaiheessa yötä. Kolme yötä sitten lepsuin heti alkuyöstä, toissayönä kolmen aikaan ja viime yönä joskus viiden aikaan. Kahtena viime yönä en antanut maitoa samantien vaan otin viereen nukkumaan. Voi sitä kiukun määrää, kun ei saanutkaan tissiä suuhun siinä. Mini heittelehti ympäri sänkyä ja huusi valehtelematta varmaan tunnin. Pieni uni välissä ja taas tissiä vailla kovan huudon kera. Sitten jo annoinkin sitä, että sain jatkaa unia itsekin. Tarvitsisin jonkun oman vahdin tänne, joka pitää huolen että en lipsu. Tässä asiassa kun olen niin aidan matalimmasta kohdasta menijä. Olisi vaan molemmille helpompaa lopettaa yösyötöt yms. nyt ja mahdollisesti saada pidempää pätkää unta kuin sitten kun olen jo töissä. Voin olla hieman väsynyt työntekijä, jos Mini herättää pitkin yötä. 

Tänä yönä koitan olla lipsumatta. Toivottavasti.

Porkkanakakku

Leipomisvimma iski vaihteeksi ja oli pakko tehdä porkkanakakkua. Siitä tulikin varsin hyvää, joten ajattelin jakaa reseptin tännekin. Tässä se siis tulisi:

4 kananmunaa

3dl sokeria

300g porkkanoita raasteena

1dl flora culinessea

4dl vehnäjauhoja

1tl vaniljasokeria

2tl leivinjauhetta

2tl kaardemummaa

-Vatkaa sokerista ja munista kuohkea vaahto

-Lisää vaahtoon margariini ja porkkanaraaste

-Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muiden sekaan

-Levitä pellille, paista 200 asteisessa uunissa n. 15min

Kuorrute:

2prk maustamatonta tuorejuustoa

2-2,5dl tomusokeria

1 limetin mehu

2tl vaniljasokeria

1-2tl flora culinessea

-Sekoita ainekset sähkövatkaimella tasaiseksi, levitä jäähtyneen pohjan päälle

-Koristeeksi hasselpähkinärouhetta :)

Mini 10kk

Pieni vauvani on tänään jo 10kk. Taas voin kirota ajan kulumista, se menee aivan liian nopeasti! (Tässä välissä muuten pieni juttu. En ole ikinä blogissa maininnut vissiin, mutta Mini on vaan blogissa käytettävä kutsumanimi, oikea nimi jääköön täältä pois. Tuli vaan mieleen, kun huomasin että Mini nimisiä ihmisiäkin löytyy :D) Kävimme sopivasti eilen ystäväni kanssa kuvaamassa Miniä, joten ne kuvat menevät myös 10kk kuvista hyvin :)

Kävimme tällä viikolla Minin kanssa neuvolassa "10kk neuvolassa" punnituksissa. Tuoreet mitat(suluissa 8kk mitat):

Paino: 9340g(9345g)
Pituus: 72,7cm(71,5cm)
Py: 46,5cm(45,7cm)

Paino jumittaa siis edelleen paikallaan :/ 6kk neuvolan jälkeen Minille on tullut painoa 135g, eli ei siis juuri ollenkaan. Terveydenhoitaja ei kuitenkaan ollut vieläkään kovin huolissaan, Mini on juuri ollut flunssassa(tai siis on vieläkin hieman) yms. Jatkamme ruokailuja 4x päivässä, sillä Mini syö parhaiten niin että on hieman pidemmän ruokailuvälit. Jos Mini syö hyvin niin käymme neuvolassa vuoden iässä seuraavan kerran, mutta luulen että käymme avoneuvolassa ensi kuussa tarkistamassa painon. Syöminen kun tuntuu olevan niin vaihtelevaa ja haluan tehdä hieman ruokapäiväkirjaa ja pyytää katsomaan että missä mättää. Mini ei vaan koskaan tunnu nälkäiselle edes, mikä on hieman kummallista minusta (koska itsellä aina nälkä :D ).

Mini on nyt jonkinaikaa nukkunut vieressäni, siirtyi siihen sairastuessaan flunssaan. Paljon helpompi syöttää yöllä siinä kuin nousta jatkuvasti ylös sängystä ja mennä makuuhuoneeseen. Nyt kuitenkin tarvitsisi taas kohta alkaa siirtymään omaan sänkyyn, että tämä ei jää tavaksi. Oma nukkumasento kun ei ole parhaimmasta päästä Minin nukkuessa vieressä(en uskalla kääntyä unissani juurikaan).

En tiedä kuvittelenko, vai osaako Mini "hyräillä". Laulan paljon hänelle ihhahhaata ja nyt muutamana päivänä olenkin kuullut moneen kertaan Minin hymisevän jotakin äh-äh-hää tyyppistä ihhahhaan rytmissä. Tänään jouduin muutenkin pohtimaan, että kuvittelinko vai ymmärtääkö Mini jo enemmänkin. Hän oli aamulla lähdössä vaeltelemaan sängyssä kun sanoin että "tule tänne kainaloon". Mini kääntyi ympäri, tuli luokseni ja kävi kainaloon pötköttämään. Eipä ole yleensä kyllä tehnyt u-käännöstä kun on menossa tutkimaan paikkoja!

Mini osaa jo kävellä jonkinverran tukea vasten. Kävelee mm. sohvaa tai tv-tasoa pitkin. Tykkää myös kaataa lelulaatikkonsa ja sen kanssa on ottanut pari askelta. Pitäisikin ostaa pojalle taaperokärry, jos vaikka lähtisi sen kanssa kävelemään enemmänkin.

Muuten ei olekaan uusia juttuja tullut kuvioihin. Paitsi ai niin, Mini on muutaman kerran nukahtanut päiväunille niin, että olen ollut olohuoneessa ja sieltä käsin laulanut Sinistä unta tarvittaessa. Ei siis vaatinut minua huoneeseensa, jee!